Sartre sanoi, että helvetti ovat muut ihmiset. Joskus se on totta, mutta ei aina.

She had blue skin,
And so did he.
He kept it hid
And so did she.
They searched for blue
Their whole life through,
Then passed right by-
And never knew.

Shel Silverstein

Runo pyöri päässäni koko eilispäivän: mitä syvemmälle itseensä käpertyy, sitä vaikeampi on löytää kaltaisiaan. Ei voi olettaa, että joku tulisi piilopaikkaasi ja selvittäisi kuka olet (vaikka salaa toivoisitkin niin). On oltava avoimesti oma itsensä ja pidettävä aistit avoinna, jotta ihmiset, joiden särmät sopivat omiin, eivät vahingossa menisi ohi.

***

Joskus tunnen itseni yksinäiseksi. Tuskin olen siinä poikkeus. Kai kaikki tuntevat? 

Olen kuitenkin mielestäni onnekas. Laskin aivan itse äsken, että tässä maailmassa on kahdeksan ihmistä, jotka miellän ystävikseni: 

• Parhaaseen ystävääni (tätä ennen minulla on ollut 'paras ystävä' joskus yläaste- lukioaikana) tutustuin vuonna 2008 puutalkoissa, mutta tutustuimme paremmin vasta reilua vuotta myöhemmin. Olemme samanikäisiä ja meillä on samanikäiset pojat. Meissä on paljon samaa, mutta ajattelemme monista asioista (esimerkiksi rakkaudesta) hyvin eri tavalla. Olen oppinut häneltä paljon. Luotan häneen täysin ja voin kertoa hänelle aivan kaiken (nekin asiat, joista ensin ajattelen, etten voi kertoa kenellekään). Rakastan häntä, ihan oikeasti rakastan. 
• Kultakutri on tyttökaverini, bilekaverini, sinkkukaverini (vaikkemme enää sinkkuja olekaan) ja reissukaverini. Meitä yhdistävät erityisesti matkustaminen ja miehet. Kultakutri on hyvää seuraa ja pidän hänestä, mutta en luota häneen täysin, sillä hän osaa olla myös ilkeä ja pisteliäs, varsinkin silloin, jos toisella on jotain mitä hän haluaisi. 
• Minnaan tutustuin syksyllä 2009, pian Sankarin kuoleman jälkeen. Meillä on samanikäiset pojat ja hänkin on eronnut poikansa isästä. Minna on rauhallinen, fiksu ja hyvä ihminen. Lapsillamme eivät valitettavasti mene kemiat yksiin, mutta minä viihdyn Minnan seurassa. 
• Pitkäaikaisimpaan ystävääni tutustuin ollessani 8-vuotias. Olimme samalla luokalla kolmannelta luokalta lukion loppuun saakka ja yliopistossa olimme hetken aikaa kämppiksiä. Olen hänen esikoispoikansa (uskonnoton) kummitäti. Emme ole kovin aktiivisesti tekemisissä, mutta tiedän, ettei hän katoa koskaan elämästäni mihinkään. 
• Miiaan tutustuin opintojen yhteydessä syksyllä 2001. Söimme Brysselissä pussikeittoa, jonka jälkeen muutimme eri paikkakunnille, mutta olimme silti paljon tekemisissä. Miia on ihana, rohkea ja lojaali. Hänelle uskaltaa helposti puhua ikävistäkin asioista. Poikammekin pitävät toisistaan.
• Tipiin tutustuin töissä keväällä 2002. Tulin hänen kanssaan heti hyvin juttuun: hän on rento ja mutkaton. Emme ole enää muutamaan vuoteen tehneet töitä yhdessä, mutta olemme edelleen viikoittain tekemisissä. Hän ei ole se, jonka kanssa pohdin elämän kaikkia ulottuvuuksia, mutta tiedän, että jos tarvitsisin apua, hän olisi paikalla (Tipi tuli ensimmäisenä luokseni, kun Sankari kuoli).
• Myös Jiihin tutustuin puutalkoissa vuonna 2008. Jii on miesnäkökulmani. Olimme molemmat eronneet samoihin aikoihin ja pohdimme paljon nais- ja miessuhteita ja elämää yleensä. Enää emme ole niin paljon tekemisissä (nyt ei ole sen enempää aikaa kuin tarvettakaan asioiden pohtimiseen sillä tasolla kuin aikaisemmin oli), mutta yhteys on säilynyt ja toivottavasti säilyy tulevaisuudessakin. Minä olin ensimmäinen, jolle Jii kertoi aikovansa kosia silloista tyttöystäväänsä, nykyistä vaimoaan, ja Jii oli ystävistäni ensimmäinen, joka tapasi Toivon. 
• Sitten on Ärjy (älä kysy), toinen miesnäkökulmani. Tunnemme yläasteajoilta samoista harrastuspiireistä. Lukioaikoina hän oli minuun kovin ihastunut, ja pitää minua vieläkin maailmanluokan kaunottarena (jos on paha mieli, Ärjy osaa piristää), mutta ei meidän välillämme ole koskaan ollut - eikä koskaan tule olemaan - mitään säpinää (minun mielestäni nainen ja mies ovat ystäviä silloin, kun toisen kanssa puhutaan myös parisuhteista, ihastuksista, säädöistä ja kiinnostuksenkohteista. Jos näistä ei puhuta, siihen on usein syynä se, että halutaan pitää reittiä auki toisen suuntaan, vaikkei suoraa aloitetta halutakaan tehdä. Ollaan 'vain kavereita', vaikka pinnan alla kyteekin jotain.). Ärjy on hyvää seuraa, hänellä on vikkelät aivot ja hän osaa nauraa myös itselleen. Hänen mielestään Toivo olisi ollut täysi idiootti, jos ei olisi halunnut olla kanssani. 

On muitakin tärkeitä ihmisiä, joita voisin sanoa ystävikseni. Ja on sisko, mutta hän on enemmän kuin ystävä, hän on samaa verta. Samoin kuin veli, joka on ihmisenä niin hämmästyttävä, että voisin kiivetä pöydän päälle seisomaan ja huudella sieltä, että toi on mun veli, näkeekö kaikki, mun veli!

Entäs Toivo? Tiedän, että joillekin puoliso on myös paras ystävä, mutta minä en osaa ajatella Toivosta niin. Hän on tuntematon maa, jota minä kartoitan kolkka kerrallaan (ja niitä kolkkia riittää vielä pitkäksi aikaa).  Toivo on joissakin asioissa ja ajatuksissa niin hirvittävän erilainen minuun verrattuna, että se joskus melkein ärsyttää ja saa miettimään voiko tästä koskaan tulla mitään. Ja sitten toisaalta hän on turva, hän on rauha, minä hengitän helposti hänen lähellään. Se ei ole ystävyyttä, vaan jotain ihan muuta.