Lapset eivät kuulemma tee ihmistä onnelliseksi, päinvastoin. Avioliitto ja raha sen sijaan tekevät.
Piti hetki miettiä asiaa. Toisaalta olen samaa mieltä, toisaalta en. Riittävä määrä rahaa (mikä kenellekin riittää) tekee elämästä helpompaa ja sitä myöten varmasti onnellisempaa verrattuna siihen, etteivät rahat riitä mihinkään. Hyvässä parisuhteessa olo on todennäköisesti onnellisempi kuin yksin (huono parisuhde onkin sitten asia erikseen).
Lapsi tekee elämästä haasteellisemman, vaatii resursseja, tuo huolta. Elämäni olisi varmasti paljon helpompaa, jos Poikasta ei olisi. Mutta olisinko onnellisempi, jos en olisi äiti?
Oikeastaan kysymys on absurdi: enhän minä olisi minä, jos en olisi äiti. Enkä minä halunnut lasta tullakseni onnelliseksi (olisi aika iso vastuu lapselle, jos hänen pitäisi tehdä vanhempansa onnelliseksi). Halusin lapsen saadakseni rakastaa ja pitää huolta. Äitys sinänsä ei tee minua onnelliseksi, mutta se antaa minulle merkityksen: olen jotain, jollekin. (Syystä tai toisesta laulan usein säettä: "hei, hei, hei, kuka rakastaa mua, kuka kovaan punkkariin vois rakastua." Aamuna eräänä lauleskellessani Poikanen nosti kätensä ylös.)
Onni, minun mielestäni, se tulee hetkistä, pienistä asioista, kiitollisuudesta. Minulle onni on sitä, että jossain hetkessä (ei jokaisessa) on suunnattoman hyvä olla: koska minä olen minä, tässä, nyt, eikä millään muulla ole mitään väliä, eikä ole koskaan ollutkaan. Onnellisuus puolestaan on tietoisuutta siitä, että onnen tunne tulee ja menee. Onnellisuus on sitä, että pystyy tarttumaan siihen tunteeseen ja hetkeen, kun se tulee. Hengittämään sitä, piehtaroimaan siinä, säteilemään. Onnellisuus on ymmärrystä siitä, ettei mikään kestä ikuisesti. Eikä minkään kuulukaan kestää.
***
Tänään luin sattumalta vanhan uutisen, jonka mukaan Harri Suutari maksoi eniten veroja Kainuuseen. Mielenkiintoisin kohta oli uutisen kommenteissa: joku oli todennut, että kannattaisi Suutarin vaihtaa kirjansa muualle (Kajaanin kunnallisveroprosentti ei taida olla alhaisimmasta päästä), mihin Suutari oli itse vastannut: "Muutin kirjani Kajaaniin vuonna 2005 juuri siksi että kunnallisveroni tuloutuisi Kajaaniin. Olen saanut tuloni vuoden 1995 jälkeen Kainuun talousalueen ulkopuolelta Kajaani on kotini - muualla olen vieras."
Minulle tuli tuosta niin hyvä mieli, lämmin olo. Verosuunnittelu voi olla muutakin kuin verotuksen välttelyä.
Piti hetki miettiä asiaa. Toisaalta olen samaa mieltä, toisaalta en. Riittävä määrä rahaa (mikä kenellekin riittää) tekee elämästä helpompaa ja sitä myöten varmasti onnellisempaa verrattuna siihen, etteivät rahat riitä mihinkään. Hyvässä parisuhteessa olo on todennäköisesti onnellisempi kuin yksin (huono parisuhde onkin sitten asia erikseen).
Lapsi tekee elämästä haasteellisemman, vaatii resursseja, tuo huolta. Elämäni olisi varmasti paljon helpompaa, jos Poikasta ei olisi. Mutta olisinko onnellisempi, jos en olisi äiti?
Oikeastaan kysymys on absurdi: enhän minä olisi minä, jos en olisi äiti. Enkä minä halunnut lasta tullakseni onnelliseksi (olisi aika iso vastuu lapselle, jos hänen pitäisi tehdä vanhempansa onnelliseksi). Halusin lapsen saadakseni rakastaa ja pitää huolta. Äitys sinänsä ei tee minua onnelliseksi, mutta se antaa minulle merkityksen: olen jotain, jollekin. (Syystä tai toisesta laulan usein säettä: "hei, hei, hei, kuka rakastaa mua, kuka kovaan punkkariin vois rakastua." Aamuna eräänä lauleskellessani Poikanen nosti kätensä ylös.)
Onni, minun mielestäni, se tulee hetkistä, pienistä asioista, kiitollisuudesta. Minulle onni on sitä, että jossain hetkessä (ei jokaisessa) on suunnattoman hyvä olla: koska minä olen minä, tässä, nyt, eikä millään muulla ole mitään väliä, eikä ole koskaan ollutkaan. Onnellisuus puolestaan on tietoisuutta siitä, että onnen tunne tulee ja menee. Onnellisuus on sitä, että pystyy tarttumaan siihen tunteeseen ja hetkeen, kun se tulee. Hengittämään sitä, piehtaroimaan siinä, säteilemään. Onnellisuus on ymmärrystä siitä, ettei mikään kestä ikuisesti. Eikä minkään kuulukaan kestää.
***
Tänään luin sattumalta vanhan uutisen, jonka mukaan Harri Suutari maksoi eniten veroja Kainuuseen. Mielenkiintoisin kohta oli uutisen kommenteissa: joku oli todennut, että kannattaisi Suutarin vaihtaa kirjansa muualle (Kajaanin kunnallisveroprosentti ei taida olla alhaisimmasta päästä), mihin Suutari oli itse vastannut: "Muutin kirjani Kajaaniin vuonna 2005 juuri siksi että kunnallisveroni tuloutuisi Kajaaniin. Olen saanut tuloni vuoden 1995 jälkeen Kainuun talousalueen ulkopuolelta Kajaani on kotini - muualla olen vieras."
Minulle tuli tuosta niin hyvä mieli, lämmin olo. Verosuunnittelu voi olla muutakin kuin verotuksen välttelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti