Hyvä, parempi, paras.

Ystäväni - se rakkain niistä kaikista - sanoo, että voisin löytää Toivoa paremman miehen.

Ymmärrän mitä hän tarkoittaa: voisin todennäköisesti löytää emotionaalisesti avoimemman ja keskustelukykyisemmän miehen. Sillä tavalla paremman.

Kahden turvattomasti kiintyneen parisuhde ei ole helppo eikä yksioikoinen. Ei ainakaan silloin, kun toinen yrittää tietoisesti irtaantua turvattomuudestaan ja toinen hakee sinnikkäästi turvaa tutuista defensseistään.

En silti haluaisi luopua vain siksi, että toinen tie voisi olla helpompi kulkea. En siksikään, että samalla logiikalla juuri kenenkään ei kannattaisi olla minun kanssani, koska aina olisi mahdollista löytää minua helpompi nainen.

Minun mielestäni helppous ei ole itseisarvo. Ei siksikään, että helpolla harvoin saa parasta mahdollista lopputulosta. Enkä tällä tarkoita sitä, että vaikeus olisi itseisarvo, enkä sitä, että hankala parisuhde olisi hieno, vaan sitä, että on asioita, joiden vuoksi kannattaa nähdä vaivaa (huomioiden kustannusten ja mahdollisten hyötyjen suhde).

[- Anteeksi. Minä hermostuin turhasta, sanoi Toivo ilmestyttyään eräänä iltana ovelleni Motonetistä hankitun lahjuksen kanssa (romanttista, eikö totta).

Erosta ei ole sen jälkeen enää keskusteltu. Ei ainakaan tällä erää.

Tämä on tällainen suhde. Meidän näköisemme.]

Loppuelämä

Minä tiedän, ettei koskaan ole mitään takuita mistään. Ei koskaan. Ei mistään. (Ei edes siitä, että asiat järjestyvät.)

Asuntolaina, lapset ja avioliitto eivät takaa yhteistä loppuelämää. Mikään ei takaa. Eikä tarvitse taatakaan.

En odota kenenkään lupaavan minulle loppuelämää. Ei sellaista lupausta voi tehdä.

Jonkinlaista epävarmuutta on pakko sietää, mutta epävarmuudesta huolimatta liikkeellä voi olla sillä asenteella, että tästä matkasta tehdään mahdollisimman hyvä molemmille osapuolille. Niin hyvä, ettei kumppanista halua päästää irti.

Suhteessa on mahdollista olla myös niin kauan kun on kivaa -asenteella. Sellaisen suhteen yllä leijuu väliaikaisuus, vaikka suhde olisikin pitkäkestoinen.

Minulle loppuelämässä oleellista on vapaaehtoisuus. En haluaisi kenenkään olevan kanssani siksi, että hänen on pakko. Haluan ihmisen olevan kanssani vapaasta tahdostaan.

Periaatteessa päätös yhdessäolosta tehdään uudestaan joka päivä, mutta käytännössä päätöksenteko ei voi olla niin lyhytjänteistä. Päätöksenteon taustalla on mielestäni joko pyrkimys yhteiseen loppuelämään tai ajatus siitä, että ollaan tässä kunnes jotakin muuta.

Kaikissa suhteissa ei ole pyrkimystä loppuelämään (eikä tarvitse ollakaan). Yhteistä loppuelämää ei ole tarkoituksenmukaista ottaa tavoitteeksi suhten alkumetreillä. Tutustuminen vie oman aikansa. Mielestäni oleellinen huomio on, ettei yhteinen loppuelämä ole pitkässäkään suhteessa automaattinen tavoite. Siksi siitä - ja kaikista muistakin linjauksista - on syytä puhua. Arvailusta ja olettamisesta ei seuraa mitään hyvää.  
 
(Todettakoon, ettei ajatus yhteisestä loppuelämästä ahdista Toivoa ja että ajatuksemme tässä asiassa ovat samansuuntaisia. Tämä ei siis ole ollut eropohdintojen syy.)  

Liikennevaloissa ja liukuportaissa.

Poimiessan ketoneilikan Lohjalla 10.7.1930 Marcus Lindberg tuskin arvasi, että marraskuussa 2014 kukka on pietarilaisen kahvilan seinällä. Minä juon teetä ja mietin mitä mahtoi tapahtua Marcus Lindbergille.

Laskeutuessani maan alle katselen ihmisiä matkalla ylös. Kaikki he ovat koko ajan olemassa - ovat olleet jo vuosia ja tulevat todennäköisesti olemaan, useimmat ainakin, vielä monia vuosia lisää.  Meidän elämme kohtaavat kuitenkin vain yhden kerran liukuportaissa kaikkien näiden vuosien aikana.

Mietin kuinka monta sellaista ihmistä, jonka kanssa olisin voinut elää onnellisen elämän, on vuosien aikana mennyt ohitseni. Huomaamatta.

(Minulla on aavistus siitä mitä minun pitää tehdä.)

Hyvää yötä.

Matkustin tänään junalla Pietariin. Matka oli liian lyhyt. Olisin mielelläni istunut omissa ajatuksissani kauemminkin. Vaikka Siperiaan saakka (ja edelleen lautalla Japaniin).

Mieleni on ollut viime päivinä yhtä harmaa kuin taivas tänään. Olen väsynyt. (Istuisin mielelläni junassa viikon. Kaikessa rauhassa.)

Olemme puhuneet yhteisestä loppuelämästä sen miehen kanssa, joka on ollut minulle toivo. Olemme puhuneet myös erosta.

En minä tiedä minne olen menossa. (Nukkumaan. Aamulla on aikainen herätys. ).