Wiktionary väittää, että selvän superlatiivi on selvein. (Rohkenen olla asiasta eri mieltä.)

Ehkä se on ovulaatio, joka rakastaa Toivoa. Ehkä tässä on kyse miehen tuoksusta ja geneettisestä yhteensopivuudesta, eikä mistään sen suuremmasta (tai pienemmästä).

Onko olemassa jotain suurempaa?

*

Kävin ystävän kanssa lounaalla. Tai onhan hänellä nimikin; kävin Kaiman kanssa lounaalla.

Hän oli tavannut mukavan naisen. Oli ihastunut. Toiveikas ja iloinen.

Hyvä niin. Vaikka Kaima periaatteessa olisi minulle sopiva mies, ei hän sitten kuitenkaan ole (ehkä kyse on miehen tuoksusta ja geneettisestä yhteensopivuudesta, eikä mistään sen suuremmasta), eikä meistä tulisi paria, vaikka en Toivon kanssa olisikaan.

Kaima kysyi olemmeko puhuneet Toivon kanssa suhteemme suurista linjoista, yhteenmuutosta ja sen sellaisesta (hänen naisystävänsä oli tehnyt heti selväksi, että haluaa asua maalla omakotitalossa). En oikein tiennyt mitä vastaisin: olemmehan me puhuneet kaikenlaista, mutta emme silti ole saaneet kiinni suuresta linjasta.  En minä tiedä mihin olemme menossa (et voi eksyä, jos et tiedä mihin olet menossa). Pitäisikö tietää?

Pitäisikö kaiken olla jo selvää, kun tapaamisestamme kuitenkin on jo kolme vuotta? Tarvitseeko kaiken vielä olla selvää? 

(Selvää on se, että minusta on mukava nukahtaa Toivon viereen ja herätä siitä.)

*

Minusta on ihanaa olla minä.

Siihen ei liity kysymysmerkkejä eikä mitään analysoitavaa. (Se on selveintä, mitä on.)

Tässä hetkessä.

Joskus huomaan tuijottavani Toivoa. Katseessani ihailua, halua, hellyyttä.

Joskus tunnen itseni hölmöksi katsoessani häntä niin. Ei tämä, ei tuo mies, kuulu minulle. Loppuelämälleni.

En kuitenkaan halua kieltää itseltäni tätä hetkeä vain siksi, ettei tämä onni välttämättä kuulu tulevaisuuteen.

Kaunis maa.

Ikkunan takana aurinko paistaa puiden välistä. Minun päässäni soi niin kaunis on maa. Tunnen itseni siunatuksi saadessani asua puiden keskellä. Minä pidän puista.

Nyt eletään taas hyviä aikoja (vanhoja hyviä aikoja, kenties). Olen iloinen ja levollinen. Niin tyytyväinen, että kun ohjaaja combatissa kehotti miettimään jotain ärsyttävää asiaa ja purkamaan energian siihen, en minä keksinyt mitään.

Minua ei nyt ärsytä yhtään mikään. Minusta on mukava olla tässä elämässä ja tässä maailmassa.

(Varis tuli syömään lintulaudalta pudonneita siemeniä. Varikset ovat kauniita.)

Olen usein kuullut sanottavan, että pitkässä parisuhteessa voi rakastua puolisoon uudestaan ja uudestaan. Pitää varmasti paikkansa, mutta vielä sitäkin parempaa ja tärkeämpää on rakastua itseensä uudestaan ja uudestaan. (Miksi siitä ei puhuta?)

I went on.

Luin tänään pitkästä aikaa nämä sanat:

"perhaps it's done already, perhaps they have said me already, perhaps they have carried me to the threshold of my story, before the door that opens on my own story, that would surprise me, if it opens, it will be I, it will be the silence where I am, I don't know, I'll never know, in the silence you don't know, you must go on, I can't go on, I'll go on." (Samuel Beckett)

Kun Sankari kuoli, minä löysin Samuel Beckettin. Se oli rakkautta ensi sanoista. En väitä, että olisin ymmärtänyt puoliakaan lukemastani, mutta rakastin jokaista sanaa. Oikeasti.

Ylle kirjoitetun luin niin moneen kertaan, että opin sen ulkoa. Sanat toivot lohtua suruuni. Poljin pyörää ja toistin noita sanoja mielessäni uudestaan ja uudestaan: perhaps it's done already...

Voi minua. Ne olivat raskaita kuukausia.

Mutta minä selvisin. Niistäkin minä selvisin. Hyvä minä.
 

Kymmenen vuotta on pitkä aika (kissa voisi olla nimeltään Urho).

Laskin yöllä matkalaukun eteisen lattialle. Pesin kasvot ja harjasin hampaat. Riisuin vaatteet mytyksi sängyn viereen ja möngin peiton alle, lämpimän miehen viereen.

Tuntui hyvältä tulla kotiin, jossa joku hengittää.

Minusta on nautinnollista olla yksin, mutta en halua olla aina yksin. En usko, että haluaisin enää asua kokonaan yksin. Kai minä otan sitten kissan, kun Poikanen muuttaa pois kotoa, jos kymmenessä vuodessa puitteet eivät muilta osin muutu.