Kävin eilen Kultakutrin kanssa lounaalla.
- Riku sanoi maanantaina ne kolme pientä sanaa! Kultakutri henkäisi heti ensimmäiseksi.
Puolentoista vuoden seurustelun jälkeen mies oli ensimmäisen kerran sanonut rakastavansa. Kultakutri on odottanut sanoja jo kauan, ja asiasta on keskusteltu moneen otteeseen. Olen iloinen Kultakutrin puolesta, vaikka eilinen keskustelu muistutti minua siitä, ettei Toivo ole koskaan sanonut minulle niitä kolmea sanaa.
"Sinä olet todella erityinen nainen. Sinussa on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat todella harvinaisia ja joiden vuoksi minä pidän sinusta niin paljon, voin rakastaa sinua. Olet paras nainen, jonka olen tavannut."
Tuo on verbaalisesti lähinnä rakkautta, mitä olen Toivon suusta kuullut. Kauniisti sanottu, mutta ei se ole aivan sama asia kuin minä rakastan sinua.
Mietin sitten eilen rakastaako Toivo minua, pitääkö minun kuulla se sanoina ja jos pitää, kuinka kauan voin odottaa.
Minusta tuntuu, että minun termeilläni puhuttaessa Toivo rakastaa minua (haluaa olla kanssani, tuntee fyysistä vetoa minun kohtaan, arvostaa minua, kohtelee kunnioittavasti ja haluaa minulle hyvää). Minusta hänen tekonsa viestivät rakkautta. Ja toisinaan hän käyttää Skypessä hymiötä, jonka pään ympärillä pyörii sydämiä. Ei hän ole palvon maata jalkojesi alla -mies, mutta en minä sellaista miestä haluakaan. Epäilisin ylisanoja. En silti ole vieläkään - kaikista keskusteluistamme huolimatta - aivan varma mitä hän rakkaudella tarkoittaa ja tunteeko hän sitä tunnetta minua kohtaan.
Haluaisin joskus kuulla, edes kerran elämässäni, että minua rakastetaan. Haluan lauseen, jossa on subjekti, predikaatti ja objekti. Jos en sitä koskan kuule, jää jotakin puuttumaan enkä pidemmän päälle varmasti voi hyvin.
Asiaa eilen pohdiskellessani tulin siihen tulokseen, että voin vielä odottaa. En halua kysyä asiasta, sillä se tuntuisi painostamiselta, mutta haluan uskoa, että jonakin päivänä aika on oikea ja Toivo kypsä.
Ja sitten sattui hassu juttu:
Saimme illalla harvinaislaatuisen tilaisuuden lähteä kahdestaan syömään ja drinkeille. Baarissa istuimme ikkunalaudalla, eikä asennoistamme todennäköisesti pystynyt päättelemään olemmeko pari vai juttelemmeko muuten vain. Edessämme baaritiskillä notkui yksinäinen mies, joka jutteli kanssamme. Siirryttyäni lähemmäs Toivoa ja silitellessäni hänen kättään mies katseli meitä hetken:
- Olettekste päättäneet rakastaa toisianne? Rakastatko sinä häntä ja hän sinua? mies kysyi Toivolta minuun päin nyökäten.
Odotin vastausta suurella mielenkiinnolla.
- Joo, kyllä me niin ollaan päätetty, vastasi Toivo.
- No onneks olkoon teille! Jos ette olisi, minä olisin alkanut kosiskella tota sun vaimoa, mies sanoi.
Minä nauroin. Päivällä olin miettinyt mahtaako Toivo rakastaa minua ja sitten paikalle saapuu humaltunut nuori mies ja kysyy sitä häneltä. Ei tuo vielä ole suora rakkaudentunnustus, mutta oli tuo taas jo jotain. Minä maltan odottaa.
- Riku sanoi maanantaina ne kolme pientä sanaa! Kultakutri henkäisi heti ensimmäiseksi.
Puolentoista vuoden seurustelun jälkeen mies oli ensimmäisen kerran sanonut rakastavansa. Kultakutri on odottanut sanoja jo kauan, ja asiasta on keskusteltu moneen otteeseen. Olen iloinen Kultakutrin puolesta, vaikka eilinen keskustelu muistutti minua siitä, ettei Toivo ole koskaan sanonut minulle niitä kolmea sanaa.
"Sinä olet todella erityinen nainen. Sinussa on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat todella harvinaisia ja joiden vuoksi minä pidän sinusta niin paljon, voin rakastaa sinua. Olet paras nainen, jonka olen tavannut."
Tuo on verbaalisesti lähinnä rakkautta, mitä olen Toivon suusta kuullut. Kauniisti sanottu, mutta ei se ole aivan sama asia kuin minä rakastan sinua.
Mietin sitten eilen rakastaako Toivo minua, pitääkö minun kuulla se sanoina ja jos pitää, kuinka kauan voin odottaa.
Minusta tuntuu, että minun termeilläni puhuttaessa Toivo rakastaa minua (haluaa olla kanssani, tuntee fyysistä vetoa minun kohtaan, arvostaa minua, kohtelee kunnioittavasti ja haluaa minulle hyvää). Minusta hänen tekonsa viestivät rakkautta. Ja toisinaan hän käyttää Skypessä hymiötä, jonka pään ympärillä pyörii sydämiä. Ei hän ole palvon maata jalkojesi alla -mies, mutta en minä sellaista miestä haluakaan. Epäilisin ylisanoja. En silti ole vieläkään - kaikista keskusteluistamme huolimatta - aivan varma mitä hän rakkaudella tarkoittaa ja tunteeko hän sitä tunnetta minua kohtaan.
Haluaisin joskus kuulla, edes kerran elämässäni, että minua rakastetaan. Haluan lauseen, jossa on subjekti, predikaatti ja objekti. Jos en sitä koskan kuule, jää jotakin puuttumaan enkä pidemmän päälle varmasti voi hyvin.
Asiaa eilen pohdiskellessani tulin siihen tulokseen, että voin vielä odottaa. En halua kysyä asiasta, sillä se tuntuisi painostamiselta, mutta haluan uskoa, että jonakin päivänä aika on oikea ja Toivo kypsä.
Ja sitten sattui hassu juttu:
Saimme illalla harvinaislaatuisen tilaisuuden lähteä kahdestaan syömään ja drinkeille. Baarissa istuimme ikkunalaudalla, eikä asennoistamme todennäköisesti pystynyt päättelemään olemmeko pari vai juttelemmeko muuten vain. Edessämme baaritiskillä notkui yksinäinen mies, joka jutteli kanssamme. Siirryttyäni lähemmäs Toivoa ja silitellessäni hänen kättään mies katseli meitä hetken:
- Olettekste päättäneet rakastaa toisianne? Rakastatko sinä häntä ja hän sinua? mies kysyi Toivolta minuun päin nyökäten.
Odotin vastausta suurella mielenkiinnolla.
- Joo, kyllä me niin ollaan päätetty, vastasi Toivo.
- No onneks olkoon teille! Jos ette olisi, minä olisin alkanut kosiskella tota sun vaimoa, mies sanoi.
Minä nauroin. Päivällä olin miettinyt mahtaako Toivo rakastaa minua ja sitten paikalle saapuu humaltunut nuori mies ja kysyy sitä häneltä. Ei tuo vielä ole suora rakkaudentunnustus, mutta oli tuo taas jo jotain. Minä maltan odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti