Aamulla Toivo nousi poikkeuksellisesti sängystä ennen minua. Kun ehdin keittiöön asti, hän oli jo laittamassa Poikaselle aamupalaa.
Ihana mies.
***
Unohdin yhden ulottuvuuden pyöräilyssä: pyörällä voi ajaa karkuun päälle kaatuvaa maailmaa. Kun ajaa niin lujaa kuin ikinä pääsee, niin kauan kuin ikinä jaksaa ja sitten vielä vähän kauemmin ja vähän lujempaa, ei tarvitse ajatella mitään muuta.
***
Nainen, joka myös tunsi Sankarin kyseli kuulumisiani viikonloppuna. Kysyi olenko yhteydessä Sankarin äitiin ja jos olen, mitä hänelle kuuluu.
Sankari, Sankari, Sankari... Neljä vuotta sitten minä olin jo suudellut Sankaria. Neljä vuotta sitten minä mietin voiko tuollainen mies olla oikeasti olemassa. Ja jos voi, miksi hän olisi minusta kiinnostunut.
En haluaisi ajatella Sankaria nyt. Sankari on kuollut. Ei sillä ole väliä mitä meistä olisi tullut vai olisiko meistä tullut mitään. Ei sillä enää ole väliä. En halua ajatella enää.
Mitä väliä sillä on, että olisin halunnut rakastaa miestä, joka lapsena pelkäsi mustaa pässiä?
***
En pyytänyt lauantaina Toivoa meille. En jaksanut.
Hän ilmestyi oveni taakse kysymättä. Painoi päänsä syliini ja nukahti. Minusta tuntui, että hänellä oli siinä hyvä olla.
Minä katsoin elokuvaa ja silitin hänen hiuksiaan. Ne ovat nyt pidemmät kuin aikoihin.
Minulla oli siinä hyvä olla.
***
Puolet opettajan ajasta kuluu Poikaseen. Tilanne on kuulemma sietämätön.
Minä tunnen syyllisyyttä siitä, että olen synnyttänyt ja kasvattanut lapsen, joka ei ole kuin muut. Ei minua siitä kukaan syytä, mutta mielessäni pyörii ajatus, että jos minä en olisi halunnut äidiksi, ei olisi lasta, joka varastaa resurssit 18 muulta lapselta. Minut kasvatettiin uskomaan, ettei saa vaatia keneltäkään mitään, ei olla haitaksi eikä tiellä.
(Eikä kukaan syytä Poikastakaan mistään, kirjattakoon pöytäkirjaan. Hyvää ja parasta hänelle halutaan ja apua ja tukea etsitään.)
***
Toivo ei vielä tiennyt olisiko tänäänkin meillä vai menisikö kotiin. Toivon, että hän jäisi. Haluaisin tänään olla sylissä, ihan hiljaa.
***
Keitän lisää teetä. Syön lisää suklaata. Olen väsynyt.
Ihana mies.
***
Unohdin yhden ulottuvuuden pyöräilyssä: pyörällä voi ajaa karkuun päälle kaatuvaa maailmaa. Kun ajaa niin lujaa kuin ikinä pääsee, niin kauan kuin ikinä jaksaa ja sitten vielä vähän kauemmin ja vähän lujempaa, ei tarvitse ajatella mitään muuta.
***
Nainen, joka myös tunsi Sankarin kyseli kuulumisiani viikonloppuna. Kysyi olenko yhteydessä Sankarin äitiin ja jos olen, mitä hänelle kuuluu.
Sankari, Sankari, Sankari... Neljä vuotta sitten minä olin jo suudellut Sankaria. Neljä vuotta sitten minä mietin voiko tuollainen mies olla oikeasti olemassa. Ja jos voi, miksi hän olisi minusta kiinnostunut.
En haluaisi ajatella Sankaria nyt. Sankari on kuollut. Ei sillä ole väliä mitä meistä olisi tullut vai olisiko meistä tullut mitään. Ei sillä enää ole väliä. En halua ajatella enää.
Mitä väliä sillä on, että olisin halunnut rakastaa miestä, joka lapsena pelkäsi mustaa pässiä?
***
En pyytänyt lauantaina Toivoa meille. En jaksanut.
Hän ilmestyi oveni taakse kysymättä. Painoi päänsä syliini ja nukahti. Minusta tuntui, että hänellä oli siinä hyvä olla.
Minä katsoin elokuvaa ja silitin hänen hiuksiaan. Ne ovat nyt pidemmät kuin aikoihin.
Minulla oli siinä hyvä olla.
***
Puolet opettajan ajasta kuluu Poikaseen. Tilanne on kuulemma sietämätön.
Minä tunnen syyllisyyttä siitä, että olen synnyttänyt ja kasvattanut lapsen, joka ei ole kuin muut. Ei minua siitä kukaan syytä, mutta mielessäni pyörii ajatus, että jos minä en olisi halunnut äidiksi, ei olisi lasta, joka varastaa resurssit 18 muulta lapselta. Minut kasvatettiin uskomaan, ettei saa vaatia keneltäkään mitään, ei olla haitaksi eikä tiellä.
(Eikä kukaan syytä Poikastakaan mistään, kirjattakoon pöytäkirjaan. Hyvää ja parasta hänelle halutaan ja apua ja tukea etsitään.)
***
Toivo ei vielä tiennyt olisiko tänäänkin meillä vai menisikö kotiin. Toivon, että hän jäisi. Haluaisin tänään olla sylissä, ihan hiljaa.
***
Keitän lisää teetä. Syön lisää suklaata. Olen väsynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti