Nyt otetaan vauhtia ja kohta lennetään.

Toivon tapa rakentaa läheisempää ja avoimempaa suhdetta on välillä hieman omalaatuinen: hän etsii pimeitä nurkkiani provosoimalla.

Tyyliin:

- Miksi olet kanssani, kun vieläkin ikävöit Sankaria koko ajan?
- No en kyllä ole ikävöinyt koko aikaa enää pitkään, pitkään aikaan. Ajattelen minä häntä toisinaan, mutten enää ikävöi.
- En minä voi kilpailla kuolleen miehen kanssa.
- Ei sun tartte kilpailla kuolleen miehen kanssa! Sankari oli hyvä mies, mutta sinun kanssasi minulla on paljon enemmän kuin hänen kanssaan oli. Enkä minä haikaile menneeseen.
- En usko.
- Voi juma... Ei ole pakko uskoa, mutta niin se nyt vain on.

Näen ja ymmärrän, että Toivo vie suhdettamme nyt ihan tosissaan uudelle tasolle. Nyt kiskotaan esille niitä piirteitä ja puolia, joita ei peilissä haluta nähdä ja katsotaan pärjäämmekö toistemme kanssa suojauksitta ja naamioitta. Pöydälle nostellaan kissojen kaveriksi peikkoja ja pölyisiä luurankoja ja mietitään mitä niille pitäisi tehdä.

Ei ole koko ajan kivaa eikä mukavaa (suurimman osan ajasta onneksi on). Välillä väsyttää ja turhauttaa, mutta uskon tämän olevan pidemmällä tähtäimellä hyvä asia. Nyt rakennetaan sellaisia perustuksia, että jos niille päästään mökkiä pykäämään, ei se huusholli ihan pienestä tuulesta kellahda nurin.