Nuorallatassia kissa sylissä.

Minä aavistin, että Toivo tietää jotakin (tuntee jonkin luurangon, vaikken ole sitä hänelle esitellyt), mutta en osannut arvata mitä. Enkä osannut arvata kuinka.

Perjantaina sisäiset peikkoni puuhasivat ilotulituksen ja pitivät bileitä. Ei ole väliä miksi. Ajattelin, ettei minusta ole mihinkään, etten kelpaa kenellekään. Että olen huono ihminen. Ajattelin peikkojen voittaneen.

- Peikot ovat mielikuvitusolentoja, Toivo sanoi.
- Ehkä niin, mutta ne ovat silti vahvempia kuin minä. Ne voittivat. Millään ei ole väliä. 
- Eivätkä voittaneet. Minä ajan ne pois.
- Sinä olet niiden puolella.
- Enkä ole.

Sitten selvisi mitä Toivo tietää. Ei ole väliä mitä, ei kuinka.
Olin varma - taas kerran - että tämä oli nyt tässä. Että kaikki oli nyt tässä.

- Haluatko sinä olla minun kanssani? kysyin pitkän keskustelun päätteeksi.
- Haluan.
- Miksi? (en ymmärtänyt)
- Koska minä tykkään sinusta, Toivo vastasi.

Minun on hyvin vaikea ymmärtää miksi ihminen, joka tietää minkälainen minä olen, haluaa olla kanssani. Kai minulla on poikkeuksellisen hyvä perse.

(En ole koskaan mennyt näin syvälle, ollut näin alasti. Tämä on hirveän pelottavaa ja samalla tässä on mahdollisuuksia johonkin sellaiseen mistä olen jo kauan haaveillut.

- Tässä on hirveästi potentiaalia. Ei yhtään tunnu, että kaikki olisi jo nähty, sanoi Toivo.)