Soitin isälle kyselläkseni kuulumisia (en enää soita päivittäin niin kuin heti aivoinfarktin jälkeen, mutta useammin kuin ennen sitä).
Isä osasi sanoa kaipaamani sanat pyytämättä: kaikki järjestyy kyllä. Älä kanna huolta.
Tiedäthän, kuinka lapsille luvataan asioita, joista ei oikeasti ole varmuutta. Otetaan huoli pois kapeilta hartioilta. Annetaan lapsen uskoa vanhemman kaikkivoipaisuuteen.
Minä tiedän jo, ettei koskaan ole varmuutta asioiden järjestymisestä eikä siitä, etteikö kaikki voi mennä vieläkin pahemmin pieleen. Mutta pieni tyttö minussa uskoo, kun isä lupaa kaiken järjestyvän.
*
Lähdin aamulla Toivon luota huoli vatsassani (sama, vanha, tuttu, iankaikkinen huoli siitä, että minä en riitä. Tämänpäiväisillä syillä ei ole tässä yhteydessä väliä. Toivo suuteli kaulaani ja olkapäätäni töihin lähtiessään, enkä lukenut hänestä syytöstä riittämättömyydestä.).
Rappukäytävässä kohtasin Toivon naapurin, harmaapäisen naisen. Minä en ole oma-aloitteinen rupattelija (toisin kuin isäni), mutta tervehdin kyllä ihmisiä ja vastaan, jos minulle puhutaan.
Vaihdoimme muutaman sanan kesästä, lämmöstä ja paljaista varpaista. Nainen hymyili, niin minäkin.
Pihasta pois pyöräillessäni minulla oli kevyempi olo. Parempi. Mietin voivatko muutamat tuntemattoman ihmisen kanssa vaihdetut sanat todellakin vaikuttaa mielialaan näin.
Ilmeisesti. Kai se liittyy huomatuksi tulemiseen, tuntemukseen siitä, että on näkyvä. Olemassa muillekin kuin vain itselleen.
Isä osasi sanoa kaipaamani sanat pyytämättä: kaikki järjestyy kyllä. Älä kanna huolta.
Tiedäthän, kuinka lapsille luvataan asioita, joista ei oikeasti ole varmuutta. Otetaan huoli pois kapeilta hartioilta. Annetaan lapsen uskoa vanhemman kaikkivoipaisuuteen.
Minä tiedän jo, ettei koskaan ole varmuutta asioiden järjestymisestä eikä siitä, etteikö kaikki voi mennä vieläkin pahemmin pieleen. Mutta pieni tyttö minussa uskoo, kun isä lupaa kaiken järjestyvän.
*
Lähdin aamulla Toivon luota huoli vatsassani (sama, vanha, tuttu, iankaikkinen huoli siitä, että minä en riitä. Tämänpäiväisillä syillä ei ole tässä yhteydessä väliä. Toivo suuteli kaulaani ja olkapäätäni töihin lähtiessään, enkä lukenut hänestä syytöstä riittämättömyydestä.).
Rappukäytävässä kohtasin Toivon naapurin, harmaapäisen naisen. Minä en ole oma-aloitteinen rupattelija (toisin kuin isäni), mutta tervehdin kyllä ihmisiä ja vastaan, jos minulle puhutaan.
Vaihdoimme muutaman sanan kesästä, lämmöstä ja paljaista varpaista. Nainen hymyili, niin minäkin.
Pihasta pois pyöräillessäni minulla oli kevyempi olo. Parempi. Mietin voivatko muutamat tuntemattoman ihmisen kanssa vaihdetut sanat todellakin vaikuttaa mielialaan näin.
Ilmeisesti. Kai se liittyy huomatuksi tulemiseen, tuntemukseen siitä, että on näkyvä. Olemassa muillekin kuin vain itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti