Kun kesälomareissua suunniteltiin Toivo ehdotti, että voisimme käydä myös Elsan luona. Elsa on Toivon ensirakkaus parinkymmenen vuoden takaa. Tiesin, että he ovat edelleen väleissä, enkä sitä ole paheksunut, mutta ajatukseen vierailusta en suhtautunut erityisen innostuneesti. Minä pelkäsin, että Elsa on Toivolle paljon enemmän kuin minä.
Toivo oli hieman huvittunut, kun sanoin, etten ole erityisen innostunut tapaamaan entistä tyttöystäväänsä. Sanoi suhteen neutralisoituneen jo kauan sitten, kertoi viisitoista vuotta sitten tavanneensa Elsan poikaystävänkin.
Hyvä on sitten.
Kun vierailupäivä lähestyi minussa aktivoitui lohdutuspalkintotunne. Minusta tuntui, että olen vähemmän kuin kukaan, ja että Toivo on kanssani vain siihen saakka, että löytää minua paremman naisen. Minua pelotti tavata Elsa, sillä pelkäsin tapaavani naisen, jonka Toivo olisi halunnut.
- Minua ahdistaa mennä Elsan luo, sanoin vierailupäivän aamuna pienellä äänellä ja pyöritin lusikkaa jugurtissani. En saanut syötyä. En koskaan saa syötyä stressaantuneena.
- Minusta tuntuu, että minä olen aina kaikille vain lohdutuspalkinto, eikä kukaan halua oikeasti olla minun kanssani, jatkoin.
Toivo selitti kärsivällisesti - taas - että hänen tunteensa Elsaa kohtaan ovat täysin neutraaleja. Ei ole flirttiä. Kaikesta on jo kauan.
- Minusta tuntuu, että sinulle olisi ihan sama, vaikka eroaisimme. Kohauttaisit vain olkapäitäsi ja toteaisit, että samapa tuo, minä mutisin jugurttiani tuijottaen.
- En minä kyllä niin ajattele. En oikein osaa puhua tunteista, mutta osoitan niitä olemalla sinua lähellä ja pitämällä kädestä.
Minun pulssini tasoittui hieman. Ei tuntunut enää niin pahalta. Käärin sämpylänpuolikkaan lautasliinaan. Lähdetään sitten.
*
Elsa oli kivannäköinen nainen, joka puhui enimmäkseen lapsistaan. Ei hän ollut lainkaan sellainen ihminen, jonka kuvittelisin Toivon vierelle. Minä sovin siihen paremmin.
En voi tietää mitä itse kukakin mielessään ajatteli ja kuinka tilanteen koki, mutta ainakaan Elsa ja Toivo eivät lirkutelleet toisilleen (jos niin olisi käynyt, olisin lähtenyt kävelemään Frankfurtiin. Sen olin päättänyt.). En havainnut kemiaa enkä fysiikkaa, vaikka kaikki tuntosarveni olivat äärimmilleen virittyneitä.
Muutamat viittaukset historiaan eivät minua haitanneet. Historia ei ole vaarallista niin kauan kuin ihminen elää mieluummin nykyhetkessä.
Toivo oli hieman huvittunut, kun sanoin, etten ole erityisen innostunut tapaamaan entistä tyttöystäväänsä. Sanoi suhteen neutralisoituneen jo kauan sitten, kertoi viisitoista vuotta sitten tavanneensa Elsan poikaystävänkin.
Hyvä on sitten.
Kun vierailupäivä lähestyi minussa aktivoitui lohdutuspalkintotunne. Minusta tuntui, että olen vähemmän kuin kukaan, ja että Toivo on kanssani vain siihen saakka, että löytää minua paremman naisen. Minua pelotti tavata Elsa, sillä pelkäsin tapaavani naisen, jonka Toivo olisi halunnut.
- Minua ahdistaa mennä Elsan luo, sanoin vierailupäivän aamuna pienellä äänellä ja pyöritin lusikkaa jugurtissani. En saanut syötyä. En koskaan saa syötyä stressaantuneena.
- Minusta tuntuu, että minä olen aina kaikille vain lohdutuspalkinto, eikä kukaan halua oikeasti olla minun kanssani, jatkoin.
Toivo selitti kärsivällisesti - taas - että hänen tunteensa Elsaa kohtaan ovat täysin neutraaleja. Ei ole flirttiä. Kaikesta on jo kauan.
- Minusta tuntuu, että sinulle olisi ihan sama, vaikka eroaisimme. Kohauttaisit vain olkapäitäsi ja toteaisit, että samapa tuo, minä mutisin jugurttiani tuijottaen.
- En minä kyllä niin ajattele. En oikein osaa puhua tunteista, mutta osoitan niitä olemalla sinua lähellä ja pitämällä kädestä.
Minun pulssini tasoittui hieman. Ei tuntunut enää niin pahalta. Käärin sämpylänpuolikkaan lautasliinaan. Lähdetään sitten.
*
Elsa oli kivannäköinen nainen, joka puhui enimmäkseen lapsistaan. Ei hän ollut lainkaan sellainen ihminen, jonka kuvittelisin Toivon vierelle. Minä sovin siihen paremmin.
En voi tietää mitä itse kukakin mielessään ajatteli ja kuinka tilanteen koki, mutta ainakaan Elsa ja Toivo eivät lirkutelleet toisilleen (jos niin olisi käynyt, olisin lähtenyt kävelemään Frankfurtiin. Sen olin päättänyt.). En havainnut kemiaa enkä fysiikkaa, vaikka kaikki tuntosarveni olivat äärimmilleen virittyneitä.
Muutamat viittaukset historiaan eivät minua haitanneet. Historia ei ole vaarallista niin kauan kuin ihminen elää mieluummin nykyhetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti