perjantai 13. syyskuuta 2013

On hyvä.

Olen kuplivan hyvällä tuulella - juuri sellainen Rara, josta itse eniten pidän (kollega kysyi mitä olen ottanut ja voisiko hän saada sitä myös). Nauran (itselleni) ja hymyilen kaikille.

Aamun alkajaisiksi minua haastateltiin radioon (toinen kerta tässä elämässä). Yritin puhua ymmärrettävästi, mutta asiaa ja samalla hihittelin sisäisesti: minäkö muka vakavasti otettava asiantuntija, kaikkea ne kuvittelevatkin.

Sitten jatkoin matkaani tilaisuuteen, johon haastattelukin liittyi varmana siitä, ettei ketään kiinnosta pätkääkään (minulla on aina sellainen olo ennen ihan mitä tahansa tilaisuutta, mutta koska työminäni en oikeasti ole minä, on työminäni valmis olemaan ihan eri tavalla esillä kuin minä olen). Olisi homman voinut varmasti hoitaa paljon paremminkin, mutta koska se kuitenkin meni ihan hyvin, olen todella tyytyväinen. Iloisesti yllättynyt.

Kaiken hyvän lisäksi on perjantai!

Aion ottaa imurin esille ja pöristellä ympäriinsä. Tuntuu hyvältä päästä tekemään jotain sellaista, mitä kotona yleensäkin tehdään eikä vain siirrellä tavaroita paikasta toiseen ja miettiä mihin mikäkin oikeasti kuuluisi. 

Tänään on hyvä olla minä.

2 kommenttia:

  1. Tunnistan tuon. On monta minää ja roolia, joista on kiinnostavaa tarkkailla, miten toimin missäkin tilanteessa. Kuplivaisuutta saisi olla enemmän elämässä. :)

    Pian se asuntokin rupeaa tuntumaan kodilta, usko pois. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se vähitellen kodiksi muuttuu. Luulen, että siihen vaikuttaa paitsi tavaroiden asettuminen paikoilleen myös eletty elämä: ensimmäisen pannukakun, ensimmäisen itkun ja ensimmäisten olohuoneessa otettujen tanssiaskeleiden jälkeen asunto on hieman enemmän koti. Kun omaa itseä alkaa olla seinissä ja lattioissa tarpeeksi, alkaa olokin tuntua kotoisalta.

    VastaaPoista