Olemme viime päivinä olleet Toivon kanssa kaukana toisistamme. Enkä tarkoita 900 kilometrin fyysistä välimatkaa (olen vaihteen vuoksi taasVenäjällä).
Soitin illalla Toivolle.
- Mitäpä muuta? Toivo kysyi, kun pinnalliset kuulumiset oli vaihdettu.
- Ei kai tässä ihmeitä. [h i l j a i s u u s] Tai no, olen minä viime päivinä miettinyt meitä aika paljon.
- Niin minäkin.
Toivo puhui rauhallisella äänellä. Minun lauseideni pilkut venyivät kolmen pisteen hiljaisuuksiksi.
- Mitä sinä olet mieltä ... pitäisikö meidän erota vai antaa tälle vielä aikaa ... vai pysyä yhdessä? kysyin keskustelua yhteenvetääkseni.
- Minun mielestäni meidän pitäisi pysyä yhdessä, Toivo vastasi. Meillä on paljon hyvää. Onhan töissäkin välillä tympeitä päiviä, mutta ne menevät ohi, hän jatkoi.
Pysymme siis yhdessä. Mutta meidän on tehtävä jotain päästäksemme lähemmäs toisiamme. Ollaksemme oikeasti tyytyväisiä. Ei se tule itsestään eikä ilmaiseksi.
Minulle on selvää, että haluan edelleen olla Toivon kanssa, vaikka minulle ei olekaan selvää onko tämä loppuelämän suhde. Mietin eilen miksi näin on ja tulin siihen tulokseen, että meissä on edelleen valtavasti kehityspontetiaalia. Tätä suhdetta ei ole katsottu loppuun, vaikka välillä jäämmekin junnaamaan paikallemme tai ehkä jopa otamme askelia taaksepäin.
On eri asia juosta päin seinää kuin selvittää tuleeko seinä jossain vaiheessa vastaan. Jos seinä joskus vastaan tulee, sitten pitää ymmärtää etsiä toinen tie. Mutta se ei ole tämän hetken murhe.
Soitin illalla Toivolle.
- Mitäpä muuta? Toivo kysyi, kun pinnalliset kuulumiset oli vaihdettu.
- Ei kai tässä ihmeitä. [h i l j a i s u u s] Tai no, olen minä viime päivinä miettinyt meitä aika paljon.
- Niin minäkin.
Toivo puhui rauhallisella äänellä. Minun lauseideni pilkut venyivät kolmen pisteen hiljaisuuksiksi.
- Mitä sinä olet mieltä ... pitäisikö meidän erota vai antaa tälle vielä aikaa ... vai pysyä yhdessä? kysyin keskustelua yhteenvetääkseni.
- Minun mielestäni meidän pitäisi pysyä yhdessä, Toivo vastasi. Meillä on paljon hyvää. Onhan töissäkin välillä tympeitä päiviä, mutta ne menevät ohi, hän jatkoi.
Pysymme siis yhdessä. Mutta meidän on tehtävä jotain päästäksemme lähemmäs toisiamme. Ollaksemme oikeasti tyytyväisiä. Ei se tule itsestään eikä ilmaiseksi.
Minulle on selvää, että haluan edelleen olla Toivon kanssa, vaikka minulle ei olekaan selvää onko tämä loppuelämän suhde. Mietin eilen miksi näin on ja tulin siihen tulokseen, että meissä on edelleen valtavasti kehityspontetiaalia. Tätä suhdetta ei ole katsottu loppuun, vaikka välillä jäämmekin junnaamaan paikallemme tai ehkä jopa otamme askelia taaksepäin.
On eri asia juosta päin seinää kuin selvittää tuleeko seinä jossain vaiheessa vastaan. Jos seinä joskus vastaan tulee, sitten pitää ymmärtää etsiä toinen tie. Mutta se ei ole tämän hetken murhe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti