Harvinaisen tympeä päivä. Ei muuten, mutta kaikki tökkii eikä mikään ole hyvin (työt eivät suju eivätkä etene, minusta ei ole mihinkään, ei Toivo minua kuitenkaan rakasta eikä halua kanssani oikeasti olla, millään ei ole mitään merkitystä, varsinkaan minulla, näytänkin ihan hirveältä. Puistattaa ihan, kun peiliin katsoo. Sanoinko jo, että ulkona on sää?).
Tämä on joko hormonaalista tai sitten puhdasoppista eksistentiaalista ahdistusta. Veikkaan jälkimmäistä.
Kevennys: tiistaina Poikanen kertoi keksineensä kuinka rakettireppu voidaan toteuttaa. Kuulemma todella helposti. Hän ihmetteli, ettei kukaan ole vielä tehnyt sitä. Eilen hän leipoi kakun. Ihan itse ja omasta aloitteestaan, minä vain vieressä ohjeistin. Aamulla hän taas visioi tulevaisuutta, ja minä toppuuttelin kertomalla, että suurissa suunnitelmissa myös kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu on huomioitava.
- Kyllä kai minä sen tiedän! Poikanen kivahti.
Sillä hetkellä minäkin sain ajatuksen: on täysin mahdollista, että tuo poika tekee vielä joskus jotakin. Jotakin merkityksellistä. (Ansaitsee miljoonia, voittaa Nobelin rauhanpalkinnon, kiittää puheessaan äitiään ja ostaa tälle takan ja keinutuolin...)
[Olenko minä ansainnut tällaisen elämän? Mielestäni olen. Olen rakentanut elämäni ihan itse. Olen ansainnut kaiken sen mitä minulla on.
Olisinko ansainnut enemmän, erilaisen, paremman elämän? En usko. Tämän parempaan minä en pystynyt.
Voinko tehdä elämästäni paremman? Voin. Eikä sitä kukaan muu tee puolestani.]
Tämä on joko hormonaalista tai sitten puhdasoppista eksistentiaalista ahdistusta. Veikkaan jälkimmäistä.
Kevennys: tiistaina Poikanen kertoi keksineensä kuinka rakettireppu voidaan toteuttaa. Kuulemma todella helposti. Hän ihmetteli, ettei kukaan ole vielä tehnyt sitä. Eilen hän leipoi kakun. Ihan itse ja omasta aloitteestaan, minä vain vieressä ohjeistin. Aamulla hän taas visioi tulevaisuutta, ja minä toppuuttelin kertomalla, että suurissa suunnitelmissa myös kaavoitus ja kaupunkisuunnittelu on huomioitava.
- Kyllä kai minä sen tiedän! Poikanen kivahti.
Sillä hetkellä minäkin sain ajatuksen: on täysin mahdollista, että tuo poika tekee vielä joskus jotakin. Jotakin merkityksellistä. (Ansaitsee miljoonia, voittaa Nobelin rauhanpalkinnon, kiittää puheessaan äitiään ja ostaa tälle takan ja keinutuolin...)
[Olenko minä ansainnut tällaisen elämän? Mielestäni olen. Olen rakentanut elämäni ihan itse. Olen ansainnut kaiken sen mitä minulla on.
Olisinko ansainnut enemmän, erilaisen, paremman elämän? En usko. Tämän parempaan minä en pystynyt.
Voinko tehdä elämästäni paremman? Voin. Eikä sitä kukaan muu tee puolestani.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti