Sen enempää minulla kuin Toivollakaan ei ole turvallista kiintymyssuhdemallia. Minun mallini on välttelevä. Minulla on myönteinen käsitys itsestäni, mutta en usko, että toiseen
ihmiseen voisi (parisuhteessa) luottaa tai tukeutua. En usko, että
kukaan haluaa minua lähelleen tai jos haluaa, uskon syyn siihen olevan
käytännöllinen. En usko, että kukaan haluaa kiintyä minuun.
Minä tiedostan mallini ja yritän tietoisesti muuttaa sitä. Haluan oppia luottamaan toiseen ihmiseen. Haluan päästä ja päästää lähelle. Se ei ole minulle helppoa, mutta minä yritän.
Toivon malli on joko välttelevä tai pelokas, tai jotain siltä väliltä.
Toivo pelkää satuttavansa itsensä. Hän pelkää, ettei riitä eikä ole hyvä omana itsenään. Hän stressaantuu, kun ei yllä rimaan, jonka kuvittelee yhteiskunnan, vanhempiensa ja minun hänelle asettaneen. Toivo ei halua epäonnistua. Hän ajattelee, ettei ole parisuhdeihminen. Että hänen on parempi olla yksin.
Minä en usko, että yksikään ihminen valitsisi yksinäisyyttä, jos vaihtoehtona olisi elämä turvallisessa ja läheisessä ihmissuhteessa. Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät (enää) halua, pysty, jaksa tai uskalla hakea läheisyyttä, mutta en todellakaan usko, että yksikään lähtökohtaisesti valitsisi yksinäisyyttä. Yksin oleminen on huonoa parisuhdetta parempi vaihtoehto, mutta turvallinen, kiintymystarpeet täyttävä ihmissuhde on ihmiselle paras paikka olla.
En siis usko Toivoa, kun hän sanoo, että hänen ehkä olisi parempi olla yksin. Tiedän, ettei hänen olisi. Tiedän, että hän pelkää. Eikä siinä pelossa ole mitään pahaa. Mutta kun pelottaa, on parempi mennä syliin silitettäväksi kuin käpertyä sikiöasentoon ja yrittää pärjätä yksin.
Meillä on matkaa turvalliseen kiintymykseen, ja on täysin mahdollista, että jompikumpi haluaa luovuttaa ennen kuin pääsemme sinne saakka, mutta olen silti - kaikesta sanotusta ja sanomatta jätetystä ja omista tunnevammoistani huolimatta - varma siitä, että Toivo rakastaa minua (tavalla, jolla minä rakkauden ymmärrän).
"Minä haluaisin, että sinä saisit kaiken mitä haluat", Toivo sanoi. Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut sanoa rakastavansa minua.
"Minusta sinä olet hyvä ihminen", minä sanoin. Olisin yhtä hyvin voinut sanoa rakastavani häntä.
Minä tiedostan mallini ja yritän tietoisesti muuttaa sitä. Haluan oppia luottamaan toiseen ihmiseen. Haluan päästä ja päästää lähelle. Se ei ole minulle helppoa, mutta minä yritän.
Toivon malli on joko välttelevä tai pelokas, tai jotain siltä väliltä.
Toivo pelkää satuttavansa itsensä. Hän pelkää, ettei riitä eikä ole hyvä omana itsenään. Hän stressaantuu, kun ei yllä rimaan, jonka kuvittelee yhteiskunnan, vanhempiensa ja minun hänelle asettaneen. Toivo ei halua epäonnistua. Hän ajattelee, ettei ole parisuhdeihminen. Että hänen on parempi olla yksin.
Minä en usko, että yksikään ihminen valitsisi yksinäisyyttä, jos vaihtoehtona olisi elämä turvallisessa ja läheisessä ihmissuhteessa. Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät (enää) halua, pysty, jaksa tai uskalla hakea läheisyyttä, mutta en todellakaan usko, että yksikään lähtökohtaisesti valitsisi yksinäisyyttä. Yksin oleminen on huonoa parisuhdetta parempi vaihtoehto, mutta turvallinen, kiintymystarpeet täyttävä ihmissuhde on ihmiselle paras paikka olla.
En siis usko Toivoa, kun hän sanoo, että hänen ehkä olisi parempi olla yksin. Tiedän, ettei hänen olisi. Tiedän, että hän pelkää. Eikä siinä pelossa ole mitään pahaa. Mutta kun pelottaa, on parempi mennä syliin silitettäväksi kuin käpertyä sikiöasentoon ja yrittää pärjätä yksin.
Meillä on matkaa turvalliseen kiintymykseen, ja on täysin mahdollista, että jompikumpi haluaa luovuttaa ennen kuin pääsemme sinne saakka, mutta olen silti - kaikesta sanotusta ja sanomatta jätetystä ja omista tunnevammoistani huolimatta - varma siitä, että Toivo rakastaa minua (tavalla, jolla minä rakkauden ymmärrän).
"Minä haluaisin, että sinä saisit kaiken mitä haluat", Toivo sanoi. Hän olisi ihan yhtä hyvin voinut sanoa rakastavansa minua.
"Minusta sinä olet hyvä ihminen", minä sanoin. Olisin yhtä hyvin voinut sanoa rakastavani häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti