Olen viime päivinä ja viikkoina ollut hirvittävän väsynyt. Uupunut suorastaan. Ja iloton. Ennen kaikkea iloton.
Tänään, lopultakin, tunsin kuinka kivi pyörähti pois sydämeni päältä ja minä kevenin niin, että voin kohta taas lentää (kutsun tätä Fenix-lintuoloksi).
Uskon, että tämä on osin seurausta siitä, että ilmassa leijui tänään kevät (helmikuussa! Kevät! Jään odottamaan talven vastaiskua.) ja osin siitä, että soitin illalla Toivolle ja kysyin ehtiikö hän jutella kanssani.
Ne jotka ovat elämässäni olleet tavalla tai toisella mukana, tietävät, että olemme tehneet Toivon kanssa eroa kertaan ja toiseenkin ja kerran eronneetkin ihan oikeasti (tai ainakin melkein oikeasti).
Joka kerta, kun ero on syystä tai toisesta ollut pöydällä, on se tuntunut minusta hirvittävän väärältä. Silloinkin, kun olen itse ajatellut, että olisi varmaankin parempi, jos emme olisi yhdessä.
Ymmärsin nyt miksi se on tuntunut väärältä: joka kerta eroaikeemme ovat perustuneet joko väärinkäsityksiin, pelkoon tai molempiin. Eikä sen enempää väärinkäsitys kuin pelkokaan ole mielestäni oikea syy erota.
Eilen puhuimme siitä mitä parisuhteelta haluamme. Haluammeko samoja asioita? Viihdymmekö yhdessä? Olemmeko samalla sivulla? Voimmeko olla yhdessä tyytyväisiä?
Emme ole eroamassa nyt, mutta on mahdollista, että päädymme asiaa pohdittuamme siihen, ettemme halua elämältä emmekä parisuhteelta samoja asioita. Jos tähän lopputulokseen tulemme, on meillä oikea syy erota.
Minulla on nyt hyvä olla: en tiedä mihin tämä tie vie, mutta tiedän, että se vie hyvään paikkaan. Jos pysymme Toivon kanssa yhdessä, olemme yhdessä hyvistä syistä. Jos eroamme, eroamme oikeista syistä.
Odotan tulevaisuutta mielenkiinnolla ja helposti hengittäen.
Tänään, lopultakin, tunsin kuinka kivi pyörähti pois sydämeni päältä ja minä kevenin niin, että voin kohta taas lentää (kutsun tätä Fenix-lintuoloksi).
Uskon, että tämä on osin seurausta siitä, että ilmassa leijui tänään kevät (helmikuussa! Kevät! Jään odottamaan talven vastaiskua.) ja osin siitä, että soitin illalla Toivolle ja kysyin ehtiikö hän jutella kanssani.
Ne jotka ovat elämässäni olleet tavalla tai toisella mukana, tietävät, että olemme tehneet Toivon kanssa eroa kertaan ja toiseenkin ja kerran eronneetkin ihan oikeasti (tai ainakin melkein oikeasti).
Joka kerta, kun ero on syystä tai toisesta ollut pöydällä, on se tuntunut minusta hirvittävän väärältä. Silloinkin, kun olen itse ajatellut, että olisi varmaankin parempi, jos emme olisi yhdessä.
Ymmärsin nyt miksi se on tuntunut väärältä: joka kerta eroaikeemme ovat perustuneet joko väärinkäsityksiin, pelkoon tai molempiin. Eikä sen enempää väärinkäsitys kuin pelkokaan ole mielestäni oikea syy erota.
Eilen puhuimme siitä mitä parisuhteelta haluamme. Haluammeko samoja asioita? Viihdymmekö yhdessä? Olemmeko samalla sivulla? Voimmeko olla yhdessä tyytyväisiä?
Emme ole eroamassa nyt, mutta on mahdollista, että päädymme asiaa pohdittuamme siihen, ettemme halua elämältä emmekä parisuhteelta samoja asioita. Jos tähän lopputulokseen tulemme, on meillä oikea syy erota.
Minulla on nyt hyvä olla: en tiedä mihin tämä tie vie, mutta tiedän, että se vie hyvään paikkaan. Jos pysymme Toivon kanssa yhdessä, olemme yhdessä hyvistä syistä. Jos eroamme, eroamme oikeista syistä.
Odotan tulevaisuutta mielenkiinnolla ja helposti hengittäen.
Minä olen varmaan kamalan yksinkertainen ihminen, kun en osaa ajatella parisuhteen jatkamisen edellytyksiä sen mutkikkaammin kuin että toisen ihmisen seurassa on hyvä olla. Se tokikin pitää paljon sisällään.
VastaaPoistaJos sielu lepää toisen läheisyydessä, kaikki muut asiat - esim. asumiskuviot ja mahdollinen perheenlisäys - ovat vain järjestelykysymyksiä.
Hyvä olo on perusta, mutta koen, että myös ajatusten suurista linjoista pitäisi olla yhteneviä: jos esimerkiksi toinen haluaa lapsen ja toinen ei tai toinen haluaa asua kerrostalossa keskustassa ja toinen mökissä keskellä metsää, voi olla vaikea rakentaa elämää, joka aidosti tyydyttää molempia. Tosin siinä kierrytään sitten siihen, että jos joutuu luopumaan liian monesta itselle tärkeästä asiasta, ei todennäköisesti ole enää hyvä olla.
VastaaPoista(Toivon ja minun suhde ei tule kaatumaan sen enempää lapseen kuin asumiseenkaan, mutta on mahdollista, että puolin ja toisin on sellaisia odotuksia, joita toinen ei voi tai halua täyttää.)