torstai 6. helmikuuta 2014

Joskus pelkään, etten osaa valita itselleni parasta mahdollista tulevaisuutta.

Seison risteyksessä, mietin missä olen.

Tiedostan, että viereeni pysähtyy ihminen. Mene pois, minä ajattelen. Ei tartte auttaa, kyllä minä keksin minne olen menossa. Vilkaisen sivulleni. Mies näyttää etäisesti tutulta.

- Rara?

Kyllä, minä tunnen tämän miehen. Olen nähnyt hänet ilman vaatteita. Olen koskettanut hänen hiuksiaan. Olen ajatellut häntä paljon, joskus ennen.

Pidän hänestä vieläkin, mutta en voi tarttua häntä kädestä ja juosta auringonlaskuun. Tässä hetkessä olen hyvin sitoutunut Toivoon. Haluan olla hyvä  ja uskollinen nainen. Haluan uskoa, että voin olla hyvä ja uskollinen nainen. 

Mutta olenko minä? Miksi haluan olla? Kuuluuko minun sitoutua? Tähän ihmiseen? Mitä minä siitä saan? Mitä häviän? Häviänkö minä? Onko yksi plus yksi enemmän kuin kaksi? Uskon, että se voi olla, mutta onko se nyt? Entä jos sitoudun, ja huomaan, että yhteenlaskun summa pienenee? Miksi lähtisin suhteesta, joka on hyvä? Lähtisinkö? Minne?



2 kommenttia:

  1. Et voi tietää onko sitoutuminen sen arvoista ennen kuin olet sitoutunut. Puolella sydämellä ei koe sitä mitä silloin, kun antaa itsensä kokonaan.

    VastaaPoista
  2. Pitää varmasti paikkansa. Mistä tullaan siihen, että minä en välttämättä kertakaikkiaan kykene antamaan itseäni kokonaan. Järjellä kyllä, mutta tunnetasolla itsesuojeluvaisto pistää niin vahvasti vastaan, etten osaa tehdä sille mitään. (Tai ehkä en vain halua enää laittaa itseäni vaaraan. Oikeasti vaaraan - pahalta tuntuisi menettää Toivo, mutta en minä siihen kuolisi.)

    VastaaPoista