Tänään tekisi mieli tiuskia ja ärähdellä, kirjoittaa ilkeästi. En tee sitä, sillä uskon käytöstapoihin ja tiedostan, ettei se, että minä olen väsynyt ja pahantuulinen johdu kenestäkään. Eikä pahantuulisuuteni häviäisi mihinkään, vaikka ryhtyisin sitä levittämään ympärilleni.
Toisinaan nähdessäni kiukuttelevia aikuisia tai lukiessani ilkeitä sanoja netistä mietin kuinka paha olo noilla ihmisillä mahtaakaan olla. Toisinaan myös ihmettelen eivätkö he todellakaan keksi rakentavampia tapoja tunteidensa purkamiseen (eivätpä kai. Tunteet ovat vaikea asia, eikä niiden käsitteleminen ole synnynnäinen taito.).
(Ei sillä, että olisin täydellinen. Huusin minäkin eilen Poikaselle. Se oli väärin. Pyysin anteeksi.)
Tänään oleminen ei tunnu hyvältä, mutta yritän olla tarttumatta tunteeseen. Lietsomatta sitä. Tiedän, että se menee ohi. Peikkoni väsyvät pöydällä riehumiseen ja menevät nukkumaan. Kenties uneksimaan.
*
Väsymykseni on (osin) itseaiheutettua. Luin illalla kirjan loppuun. Kirjan sulkiessani mietin voisinko minäkin muuttaa todellisuuden toiseksi kirjoittamalla. Jos kirjoittaisin Teestä kahdelle sellaisen version, jossa Sankari ei kuolekaan, vaan palaa luokseni, olisiko se totta? Tai olisinkin Sankarin sijaan viisi vuotta sitten tavannut elämänkumppanini? Tai jos olisin ymmärtänyt jättää eksän ensimmäisten kahden kuukauden jälkeen?
"Why can't I try on different lives, like dresses, to see which one fits me and is most becoming?" (Sylvia Plath)
Joskus minua harmittaa, että kaikista mahdollisista elämänkuluista voi valita vain yhden. Olisi niin kovin mielenkiintoista kokeilla ja vertailla.
Toisinaan nähdessäni kiukuttelevia aikuisia tai lukiessani ilkeitä sanoja netistä mietin kuinka paha olo noilla ihmisillä mahtaakaan olla. Toisinaan myös ihmettelen eivätkö he todellakaan keksi rakentavampia tapoja tunteidensa purkamiseen (eivätpä kai. Tunteet ovat vaikea asia, eikä niiden käsitteleminen ole synnynnäinen taito.).
(Ei sillä, että olisin täydellinen. Huusin minäkin eilen Poikaselle. Se oli väärin. Pyysin anteeksi.)
Tänään oleminen ei tunnu hyvältä, mutta yritän olla tarttumatta tunteeseen. Lietsomatta sitä. Tiedän, että se menee ohi. Peikkoni väsyvät pöydällä riehumiseen ja menevät nukkumaan. Kenties uneksimaan.
*
Väsymykseni on (osin) itseaiheutettua. Luin illalla kirjan loppuun. Kirjan sulkiessani mietin voisinko minäkin muuttaa todellisuuden toiseksi kirjoittamalla. Jos kirjoittaisin Teestä kahdelle sellaisen version, jossa Sankari ei kuolekaan, vaan palaa luokseni, olisiko se totta? Tai olisinkin Sankarin sijaan viisi vuotta sitten tavannut elämänkumppanini? Tai jos olisin ymmärtänyt jättää eksän ensimmäisten kahden kuukauden jälkeen?
"Why can't I try on different lives, like dresses, to see which one fits me and is most becoming?" (Sylvia Plath)
Joskus minua harmittaa, että kaikista mahdollisista elämänkuluista voi valita vain yhden. Olisi niin kovin mielenkiintoista kokeilla ja vertailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti