Poistin FB-kavereistani ihmisen, joka joskus oli lähimpiä ystäviäni. Ei sillä, että olisimme enää aikoihin nähneet toistemme postituksia, mutta näennäinen kaveruus oli vielä jäljellä.
Nyt ei ole enää sitäkään. Minunkin sietokyvyssäni on rajansa.
Olen varmasti välillä ärsyttävä ihminen (joidenkin mielestä koko ajan), mutta kun aikuisia kuitenkin ollaan, voisi asiallisen käytöksen kuvitella olevan mahdollista.
On selkeämpää olla olematta edes muka-kavereita, jos minua ei voi tervehtiä, mutta minuun voi suhtautua epäsuoran ivallisesti ja kaikesta mitä teen tai sanon on oikeus närkästyä.
Tällä ihmisellä oli merkityksensä elämässäni ja meillä oli hyvät hetkemme (joista olen kiitollinen ja joita jään kaipaamaan), mutta läheskään kaikki ihmissuhteet eivät ole loppuelämäksi. Tämä oli yksi niistä.
*
"Samassa haasteellisessa tilanteessa toinen miettii mahdollisuuksien toteutumista ja siitä seuraavaa mielihyvää, ja toinen laskee pelkästään sitä, mikä todennäköisyys on epäonnistua ja miten kamalalta se tuntuisi. Sama tilanne on siis toisen ihmisen kokemuksena mahdollisuuksien lähde ja toisen kokemuksena epäonnistumisen ja siitä koituvan 'rangaistuksen' uhka." (Liisa Keltikangas-Järvinen)
Ystävänä lähetti tuon minulle. Sanoi, että hänelle tulee siitä Toivo mieleen. Niin tulee minullekin.
Epäonnistuminen pelottaa minuakin, monessakin asiassa. Ja vaikka tiedän, että selviän mistä tahansa, en silti ole aina varma selviänkö ihan oikeasti, jos pimeys taas tippuu päälleni. Mutta silti minun on mentävä ja tehtävä ja sanottava ääneen ja oltava minä, sillä jos en niin tekisi, voisin yhtä hyvin olla jo kuollut.
Toivo puolestaan noudattaa elämässään jos ei yritä, ei voi epäonnistua -strategiaa. Toivo todella (ja minä tarkoitan todella) pelkää epäonnistumista.
En tiedä onko Toivo kanssani epäonnistumisenpelosta huolimatta vai koska minun kanssani ei tarvitse mennä niin pitkälle, että tarvitsisi edes pelätä epäonnistumista. - Siinä taitaa olla tämän suhteen ydinkysymys.
Nyt ei ole enää sitäkään. Minunkin sietokyvyssäni on rajansa.
Olen varmasti välillä ärsyttävä ihminen (joidenkin mielestä koko ajan), mutta kun aikuisia kuitenkin ollaan, voisi asiallisen käytöksen kuvitella olevan mahdollista.
On selkeämpää olla olematta edes muka-kavereita, jos minua ei voi tervehtiä, mutta minuun voi suhtautua epäsuoran ivallisesti ja kaikesta mitä teen tai sanon on oikeus närkästyä.
Tällä ihmisellä oli merkityksensä elämässäni ja meillä oli hyvät hetkemme (joista olen kiitollinen ja joita jään kaipaamaan), mutta läheskään kaikki ihmissuhteet eivät ole loppuelämäksi. Tämä oli yksi niistä.
*
"Samassa haasteellisessa tilanteessa toinen miettii mahdollisuuksien toteutumista ja siitä seuraavaa mielihyvää, ja toinen laskee pelkästään sitä, mikä todennäköisyys on epäonnistua ja miten kamalalta se tuntuisi. Sama tilanne on siis toisen ihmisen kokemuksena mahdollisuuksien lähde ja toisen kokemuksena epäonnistumisen ja siitä koituvan 'rangaistuksen' uhka." (Liisa Keltikangas-Järvinen)
Ystävänä lähetti tuon minulle. Sanoi, että hänelle tulee siitä Toivo mieleen. Niin tulee minullekin.
Epäonnistuminen pelottaa minuakin, monessakin asiassa. Ja vaikka tiedän, että selviän mistä tahansa, en silti ole aina varma selviänkö ihan oikeasti, jos pimeys taas tippuu päälleni. Mutta silti minun on mentävä ja tehtävä ja sanottava ääneen ja oltava minä, sillä jos en niin tekisi, voisin yhtä hyvin olla jo kuollut.
Toivo puolestaan noudattaa elämässään jos ei yritä, ei voi epäonnistua -strategiaa. Toivo todella (ja minä tarkoitan todella) pelkää epäonnistumista.
En tiedä onko Toivo kanssani epäonnistumisenpelosta huolimatta vai koska minun kanssani ei tarvitse mennä niin pitkälle, että tarvitsisi edes pelätä epäonnistumista. - Siinä taitaa olla tämän suhteen ydinkysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti