Olen tehnyt tällä viikolla pitkiä päiviä. En sanoisi, että olen tehnyt paljon töitä, mutta tällä tehotasolla asioiden tekeminen vie paljon aikaa. En millään enää jaksaisi ajatella yhtään mitään.
Onneksi kahdelle ensimmäiselle lomaviikolle ei ole suurempia suunnitelmia. Eikä juuri pienempiäkään. Hyvällä tuurilla ensi viikolla on kylmä ja sataa vettä, jolloin voisimme Poikasen kanssa vain köllöttää sisällä, pelata pleikkaa ja lukea. Pyjamat päällä. Hiukset harjaamatta. (Kyllä sitä ainakin kolme päivää jaksaisi.)
*
Alexin aiheuttama kuohunta sisälläni on laantunut. Hän kirjoitti minulle maanantaina, kotiin päästyään. Oli iloinen, että tapasimme (tapaamiseni oli kuulemma toinen matkan kohokohdista. Hävisin niukasti Joulupukille (ihmeellinen maku silläkin miehellä, kun asettaa vanhan ukon minun edelleni)). Toivoi, että tapaamme vielä uudelleen.
Minäkin olen iloinen, että tapasimme. Se oli pelottavaa, mutta ilmeisesti pelkoja on hyvä toisinaan kohdata. Nyt voin huonoina päivinä ajatella, että maailmassa on ihminen, joka piti (pitää) minusta sen verran paljon, että tuli kolmen vuoden jälkeen takaisin soittamaan ovikelloani. Halusi nähdä minut ja viettää aikaa kanssani. Se on paljon.
Luulen, että tapaamme vielä.
*
Tein tarjouksen asunnosta. Saanen vastauksen maanantaina. Välittäjä oli toiveikas, vaikka tarjoukseni ei olekaan aivan sitä mitä myyjät toivoisivat asunnosta saavansa (en aio nostaa tarjoustani. Jos eivät myy tuolla hinnalla, sitten saavat myydä jollekin toiselle.).
Olen vuoroin kauhuissani (haluanko todella sitoutua seiniin? Entäs jos tästä tulee elämäni toiseksi suurin virheliike?) ja vuoroin innoissani (amme! kiikkutuoli! KOTI!).
Kuinka odotankaan, että pääsisin kertomaan Poikaselle, että äiti osti meille uuden kodin. Poikanen oli minuakin pettyneempi edellisen ehdokkaan mennessä suusta sivu. Hän pitäisi tuosta asunnosta.
*
Söin jo suklaani ja join teeni. Nyt on ilmeisesti tehtävä työt loppuun. Sitten pääsen lomalle. Ja illalla Toivon viereen.
Hyvä elämä.
Onneksi kahdelle ensimmäiselle lomaviikolle ei ole suurempia suunnitelmia. Eikä juuri pienempiäkään. Hyvällä tuurilla ensi viikolla on kylmä ja sataa vettä, jolloin voisimme Poikasen kanssa vain köllöttää sisällä, pelata pleikkaa ja lukea. Pyjamat päällä. Hiukset harjaamatta. (Kyllä sitä ainakin kolme päivää jaksaisi.)
*
Alexin aiheuttama kuohunta sisälläni on laantunut. Hän kirjoitti minulle maanantaina, kotiin päästyään. Oli iloinen, että tapasimme (tapaamiseni oli kuulemma toinen matkan kohokohdista. Hävisin niukasti Joulupukille (ihmeellinen maku silläkin miehellä, kun asettaa vanhan ukon minun edelleni)). Toivoi, että tapaamme vielä uudelleen.
Minäkin olen iloinen, että tapasimme. Se oli pelottavaa, mutta ilmeisesti pelkoja on hyvä toisinaan kohdata. Nyt voin huonoina päivinä ajatella, että maailmassa on ihminen, joka piti (pitää) minusta sen verran paljon, että tuli kolmen vuoden jälkeen takaisin soittamaan ovikelloani. Halusi nähdä minut ja viettää aikaa kanssani. Se on paljon.
Luulen, että tapaamme vielä.
*
Tein tarjouksen asunnosta. Saanen vastauksen maanantaina. Välittäjä oli toiveikas, vaikka tarjoukseni ei olekaan aivan sitä mitä myyjät toivoisivat asunnosta saavansa (en aio nostaa tarjoustani. Jos eivät myy tuolla hinnalla, sitten saavat myydä jollekin toiselle.).
Olen vuoroin kauhuissani (haluanko todella sitoutua seiniin? Entäs jos tästä tulee elämäni toiseksi suurin virheliike?) ja vuoroin innoissani (amme! kiikkutuoli! KOTI!).
Kuinka odotankaan, että pääsisin kertomaan Poikaselle, että äiti osti meille uuden kodin. Poikanen oli minuakin pettyneempi edellisen ehdokkaan mennessä suusta sivu. Hän pitäisi tuosta asunnosta.
*
Söin jo suklaani ja join teeni. Nyt on ilmeisesti tehtävä työt loppuun. Sitten pääsen lomalle. Ja illalla Toivon viereen.
Hyvä elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti