On tasan viisi vuotta siitä, kun näin Sankarin viimeisen kerran.
Sankari sanoi, ettemme osaa pysyä erossa toisistamme.
Olemmepa osanneet. Viisi vuotta.
(Oliko pakko kuolla? Oliko ihan pakko? Kehtasitkin. Minä halusin rakastaa sinua!)
*
Toivo lensi eilen toiselle mantereelle. Ajoi yötä myöten päämäärään ja oli kuulemma melkein nukahtanut rattiin. Ensi kerralla hän saa luvan jäädä lentokenttähotelliin yöksi. Minä en halua enää ikinä menettää ketään.
En tiedä ymmärtääkö Toivo, että minun maailmassani ihmiset voivat kuolla. Ihan tuosta noin vain.
*
Perjantaina Toivo oli etäinen ja äkäinen. Siitä olisi varmasti saanut riidankin aikaiseksi, mutta onneksi hetken hämmästeltyäni tuulen suuntaa ymmärsin matkan hermostuttavan häntä.
En pakottanut Toivoa keskustelemaan, hieroin hänen jalkojaan ja laitoin iltapalaa ja tunsin onnistuneeni, kun iltapalan jälkeen Toivo veti minut syliinsä.
Me olemme oppineet kolmessa vuodessa toisistamme paljon, vaikka olemme käyttäneet ison osan ajasta varomiseen ja piilotteluun. Ajatus siitä kuinka paljon olisi mahdollista oppia kymmenissä vuosissa, kiehtoo minua. Kuinka pitkälle olisi mahdollista päästä, jos panostaisi ihan tosissaan.
(Pari viikkoa sitten me puhuimme loppuelämästä. Siitä, että se voisi olla yhteinen.)
*
And they lived happily ever after. The end. - Loppuuko tarina siihen mistä onni alkaa?
Sankari sanoi, ettemme osaa pysyä erossa toisistamme.
Olemmepa osanneet. Viisi vuotta.
(Oliko pakko kuolla? Oliko ihan pakko? Kehtasitkin. Minä halusin rakastaa sinua!)
*
Toivo lensi eilen toiselle mantereelle. Ajoi yötä myöten päämäärään ja oli kuulemma melkein nukahtanut rattiin. Ensi kerralla hän saa luvan jäädä lentokenttähotelliin yöksi. Minä en halua enää ikinä menettää ketään.
En tiedä ymmärtääkö Toivo, että minun maailmassani ihmiset voivat kuolla. Ihan tuosta noin vain.
*
Perjantaina Toivo oli etäinen ja äkäinen. Siitä olisi varmasti saanut riidankin aikaiseksi, mutta onneksi hetken hämmästeltyäni tuulen suuntaa ymmärsin matkan hermostuttavan häntä.
En pakottanut Toivoa keskustelemaan, hieroin hänen jalkojaan ja laitoin iltapalaa ja tunsin onnistuneeni, kun iltapalan jälkeen Toivo veti minut syliinsä.
Me olemme oppineet kolmessa vuodessa toisistamme paljon, vaikka olemme käyttäneet ison osan ajasta varomiseen ja piilotteluun. Ajatus siitä kuinka paljon olisi mahdollista oppia kymmenissä vuosissa, kiehtoo minua. Kuinka pitkälle olisi mahdollista päästä, jos panostaisi ihan tosissaan.
(Pari viikkoa sitten me puhuimme loppuelämästä. Siitä, että se voisi olla yhteinen.)
*
And they lived happily ever after. The end. - Loppuuko tarina siihen mistä onni alkaa?
Sinulla on huikea taito pukea ajatukset sanoiksi.
VastaaPoista"Loppuuko tarina siihen mistä onni alkaa?"
VastaaPoistaEn ymmärrä edellistä lausetta. Sanahelinää, jonka merkitys jää auki hiukan kuin Paulo Coelhon mukasyvällisissä mietelauseissa.
Kiitos.
VastaaPoista*
Sadut ja tarinat päättyvät milloin minkäkinlaisten vaiheiden jälkeen yleensä siihen, että keskeisten henkilöiden todetaan elävän onnellisina elämiensä loppuun saakka. Loppuelämästä ei kuitenkaan ole mitään muuta sanottavaa kuin onni - tarina loppuu, onni alkaa. (Onko sen oltava niin?)