Kirjo.

Siskoni synnytti uudenvuodenaattona suloisen, pienen ihmisen (46 senttiä, 2,9 kiloa).
Toivon siskon vauva puolestaan menehtyi kohtuun.

Elämä ei mene tasan, eikä minulla ole sanoja. Tunteita vain. 

*

Minä mietin antaako sisko tytölleen sen nimen, joka pyörii mielessäni, kun ajattelen lasta, joka ei todennäköisesti koskaan tule elämääni. Pelkäsin, etten osaisi suhtautua, jos siskontytöllä olisi minun tyttäreni nimi. Vaikka tiedän, että on hölmöä pitää kiinni nimestä, jolla ei ole fyysistä muotoa. 

Olin aidosti helpottonut, kun sisko kertoi nimen. Eikä se ollut se.

*

Me nukuimme Toivon kanssa 18 yötä toistemme vieressä. Se on pitkä aika kahdelle introvertille, vaikka emme olleetkaan koko ajan yhdessä.

En tuntenut tilaani tai rauhaani uhatuksi. Minusta tuntui hyvälle olla Toivon kanssa samassa tilassa. Eikä hänkään halunnut minun lähtevän, vaikka välillä kysyin pitäisikö minun mennä ennen kuin hän kyllästyy ja hermostuu minuun. 

Minusta tuntuu, että saan Toivon läheisyydestä ja läsnäolosta enemmän voimavaroja kuin mitä häneen kulutan (yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi).

Minusta tuntuu... rakkaudelta.