Olen taas kirjoittanut pitkän ja analyyttisen tekstin rakkaudesta. En julkaise sitä. Ärsytän jo itseänikin.
Täten päätän, etten enää kirjoita aiheesta. Sen sijaan lupaan kolmen kuukauden sisällä (Toivon työkomennus on silloin jo päättynyt ja asioista on todennäköisesti helpompi puhua, kun yhdessä ehtii oikeasti olla) puhua asiasta Toivon kanssa ihan oikeasti. Jos Toivo ei tunne rakkautta minua kohtaan, eroamme.
Loppuu tämän jahkaaminen ja jaarittelu.
*
Näin Sankarista unta. Unessa hän oli - edelleen, sinnikkäästi - kuollut, mutta työskenteli kuitenkin yrityksessä, joka on samalla käytävällä meidän toimistomme kanssa.
Suutelin Sankaria käytävällä invavessan kohdalla ja olin onnellinen.
En vieläkään ymmärrä kuinka ihminen voi jättää niin syvät jäljet toiseen ihmiseen (niin nopeasti). En ymmärrä kuinka joku voi sillä tavalla mennä ihon alle. Ja jäädä sinne.
(Voisitko ystävällisesti poistua päästäni, pyysin Sankarilta joskus silloin aivan alussa. En voi, en ennen kuin teet saman minulle, hän vastasi.)
*
En haluaisi mennä huomenna töihin. Haluaisin jäädä kotiin hiimailemaan (tuo on Sankarin sana. Hän opetti sen minulle. Minä opetin hänelle paahdetun ruisleivän, jonka päälle laitetaan juustoa ja kurkkua.) aamutakki päällä.
Haluaisin istua tässä ja katsella oravia (yksi niistä kävi parvekkeellamme eilen).
Joskus haluaisin olla orava.
Mutta ihmisenä mennään aamulla töihin, vaatteet päällä. Eikä kukaan arvaa, että minä pelkään, etten saa koskaan keneltäkään vastarakkautta.
Täten päätän, etten enää kirjoita aiheesta. Sen sijaan lupaan kolmen kuukauden sisällä (Toivon työkomennus on silloin jo päättynyt ja asioista on todennäköisesti helpompi puhua, kun yhdessä ehtii oikeasti olla) puhua asiasta Toivon kanssa ihan oikeasti. Jos Toivo ei tunne rakkautta minua kohtaan, eroamme.
Loppuu tämän jahkaaminen ja jaarittelu.
*
Näin Sankarista unta. Unessa hän oli - edelleen, sinnikkäästi - kuollut, mutta työskenteli kuitenkin yrityksessä, joka on samalla käytävällä meidän toimistomme kanssa.
Suutelin Sankaria käytävällä invavessan kohdalla ja olin onnellinen.
En vieläkään ymmärrä kuinka ihminen voi jättää niin syvät jäljet toiseen ihmiseen (niin nopeasti). En ymmärrä kuinka joku voi sillä tavalla mennä ihon alle. Ja jäädä sinne.
(Voisitko ystävällisesti poistua päästäni, pyysin Sankarilta joskus silloin aivan alussa. En voi, en ennen kuin teet saman minulle, hän vastasi.)
*
En haluaisi mennä huomenna töihin. Haluaisin jäädä kotiin hiimailemaan (tuo on Sankarin sana. Hän opetti sen minulle. Minä opetin hänelle paahdetun ruisleivän, jonka päälle laitetaan juustoa ja kurkkua.) aamutakki päällä.
Haluaisin istua tässä ja katsella oravia (yksi niistä kävi parvekkeellamme eilen).
Joskus haluaisin olla orava.
Mutta ihmisenä mennään aamulla töihin, vaatteet päällä. Eikä kukaan arvaa, että minä pelkään, etten saa koskaan keneltäkään vastarakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti