On taas se päivä vuodesta, jona mietin elämääni. Menneitä, tulevia ja nykyhetkeä.
Minulla on niiskuttava nenä ja köhäinen kurkku, mutta muilta osin elämäni on parempi kuin olisin osannut 20 vuotta sitten kuvitella (niin, 20 vuotta sitten se poika, johon olin hurjan ihastunut 6-vuotiaana lopultakin suuteli minua. Enkä minä tainnut elämältä sen enempää silloin toivoakaan.).
En olisi osannut kuvitella tällaista elämää - en kaksikymmentä enkä kymmenen vuotta sitten - en olisi toivonut tätä, ja silti tunne siitä, että juuri näin tämän pitikin mennä voimistuu minussa koko ajan.
Minulla on lapsi. Minulla on koti. Minulla on mies, joka nukkuu vieressäni ja pitää minusta tällaisena, mikä olen. Pystyn elättämään itseni. Minulla on ystäviä. Olen terve, hyväkuntoinen ja ulkonäkööni tyytyväinen. Minulla on täppä 39 maassa. Pystyn tekemään asioita, joista pidän.
Mikään ei ole itsestään selvää eikä tulevaisuudesta ole takeita. Mutta tähän hetkeen olen ihan itse tieni raivannut. Kiitos menneille minuuksilleni kaikesta siitä, mitä he ovat eteeni tehneet.
Minä lupaan tehdä parhaani, jotta kuudenkymmenen vuoden päästä voin sanoa eläneeni hyvän elämän, täyden elämän, olevani onnellinen (olettaen, etten ole jo kuollut).
(Kyllä minä tiedän, että tämä on taas tällaista plaaplaa-tekstiä, mutta ei se haittaa. Minulla on nyt hyvä olla. Mitä nyt tuo nuha tökkii.)
Tänään oli vuoden pimein päivä. Hyvä päivä. Huomenna lähdetään taas kulkemaan kohti valoa. Toivotan itselleni hyvää seuraavaa vuotta.
Minulla on niiskuttava nenä ja köhäinen kurkku, mutta muilta osin elämäni on parempi kuin olisin osannut 20 vuotta sitten kuvitella (niin, 20 vuotta sitten se poika, johon olin hurjan ihastunut 6-vuotiaana lopultakin suuteli minua. Enkä minä tainnut elämältä sen enempää silloin toivoakaan.).
En olisi osannut kuvitella tällaista elämää - en kaksikymmentä enkä kymmenen vuotta sitten - en olisi toivonut tätä, ja silti tunne siitä, että juuri näin tämän pitikin mennä voimistuu minussa koko ajan.
Minulla on lapsi. Minulla on koti. Minulla on mies, joka nukkuu vieressäni ja pitää minusta tällaisena, mikä olen. Pystyn elättämään itseni. Minulla on ystäviä. Olen terve, hyväkuntoinen ja ulkonäkööni tyytyväinen. Minulla on täppä 39 maassa. Pystyn tekemään asioita, joista pidän.
Mikään ei ole itsestään selvää eikä tulevaisuudesta ole takeita. Mutta tähän hetkeen olen ihan itse tieni raivannut. Kiitos menneille minuuksilleni kaikesta siitä, mitä he ovat eteeni tehneet.
Minä lupaan tehdä parhaani, jotta kuudenkymmenen vuoden päästä voin sanoa eläneeni hyvän elämän, täyden elämän, olevani onnellinen (olettaen, etten ole jo kuollut).
(Kyllä minä tiedän, että tämä on taas tällaista plaaplaa-tekstiä, mutta ei se haittaa. Minulla on nyt hyvä olla. Mitä nyt tuo nuha tökkii.)
Tänään oli vuoden pimein päivä. Hyvä päivä. Huomenna lähdetään taas kulkemaan kohti valoa. Toivotan itselleni hyvää seuraavaa vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti