Pyhäpäivän arki.

Olen pitkästä, pitkästä aikaa ollut koko päivän kotona. Olisin voinut käyttää ajan värkkäämällä paikkoja kuntoon (on vielä jokunen laatikko purkamatta, eteisen kaapit järjestämättä, hylly pitäisi laittaa seinälle, samoin taulut. Vain muutaman asian mainitakseni.), mutta enpä juuri jaksanut vaivautua.

Melkein purin yhden laatikon, sitten keskityin teen juomiseen, sähköpostien kirjoittamiseen ja kahden pojan kaitsemiseen (välillä yhteiselo sujuu hyvin, välillä huonommin. Pojat ovat tunteneet toisensa 2-vuotiaista saakka, ja mietin heidän sanailuaan kuunnellessani, että he voisivat olla vanha pariskunta

(- Mua ärsyttää, kun sä aina...
- Tällainen mä olen. Olisi sun jo pitänyt tottua.
- Joo, mutkun sä aina!
- Nii-in! Kun mä aina, niin nimenomaan sun olisi jo pitänyt tottua!).)

Mutta ei tämä lainkaan turha päivä ole ollut:

1. "Tää on paljon parempaa kuin äidin tekemä kalakeitto."
2. "Äiti, sä oot tosi hyvä tekemään majoja!"

*

Olen minä ajatellutkin kaikenlaista, mutta päätynyt aina siihen lopputulokseen, että tämä on nyt hyvä elämä näin, eikä minulla tässä hetkessä ole tarvetta muuttaa mitään.

Ei tämä vuosiksi riitä, tietenkään, mutta enhän minä tulevaisuudessa vielä eläkään.