Oli ensin aika kiirus, sitten vähän väsy. Nyt alkaa helpottaa.

Murustelen kakkua lattialle (ihan itse leivoin) ja juon teetä.

Luulen, että tästä on tulossa lempipaikkani tässä kodissa (ehkä koko maailmassa, ei sitä vielä voi tietää): keittiön ikkunan edessä on taso, jolle voin laskea läppärini ja teemukini ja sitten istahtaa jakkaralle, tason ääreen.

Valoisaan aikaan ikkunan toisella puolella kirmailevat oravat (mietin eilen tuntevatko oravat samankaltaista riemua hyppiessään puusta toiseen kuin minä tunnen silloin kun on täydellinen pyöräilysää ja elämä rullaa ja minä laulaa lirkutan kuin tilhi (en minä tiedä miten tilhi laulaa)) ja on siellä lintujakin.

Minusta on niin mukava katsella oravia ja lintuja. 

- Sä olet niin lutunen, kun sä iloitset niin pienistä asioista, sanoi Toivo eilen (kyseinen ilonaihe oli keksi, mutta se olisi ihan yhtä hyvin voinut olla orava).

Minusta on mukava olla lutunen.

*

Hetkittäin minusta tuntuu, että haluaisin kirjoittaa elämästä ja maailmasta omalla nimelläni. Tuntuu, että haluaisin sanoa enemmän. Tai edes jotakin.

Ehkä olisi aika kokeilla jotain uutta. Ehkä. Pitää miettiä.