Olen tullut siihen tulokseen, että hyvän parisuhteen tärkein raaka-aine on se, että kykenee ammentamaan onnen itsestään (eli ei odota, että parisuhde tai toinen ihminen tekee onnelliseksi) ja että haluaa kumppanilleen hyvää ja parasta (eli pyrkii tukemaan ja vahvistamaan kumppanin sisäistä onnea).
Hyvään parisuhteeseen tarvitaan kaksi tällaista ihmistä, sillä jos vain toinen toimii näin, imetään toinen helposti kuiviin, ja jos molemmat ajattelevat ensisijaisesti omaa napaansa, tulee parisuhteesta helposti taistelukenttä, jossa kisataan siitä kumpi saa enemmän.
Olen tullut myös siihen tulokseen, että se paljon puhuttu kemia on vain hyvä lisämauste, ei perusraaka-aine. Pelkästä suolasta ei kummoista keittoa saa (vaikka satu nappisopasta viehättikin minua lapsena suuresti).
Olen miettinyt myös sitoutumista ja tullut siihen tulokseen, ettei sitoutuminen siihen, että nyt minä olen tässä ja tämän ihmisen kanssa, voi olla itseisarvo. Elämiä on kuitenkin todennäköisesti vain yksi, eikä sitä kannata haaskata pysymällä sitoutuneena suhteeseen, joka on onneton eikä siitä muuksi muutu (vrt. olet antaja suhteessa, jossa toinen miettii vain itseään). Sitoutumisen pitää olla aktiivista toimimista suhteen, yhteisen hyvän, oman onnen ja toisen hyvinvoinnin eteen. Ei passiivista olemista (ehkä tämä on itsestäänselvyys, mutta itse ajattelin tätä vasta nyt, kun Toivo on usein ottanut esille sitoutumisen merkityksen).
Ja vielä: en ymmärrä ainaista puhetta joulunaikaisesta ylensyömisestä, ainakaan mitä perinteisiin jouluruokiin tulee. Voiko joku ihan oikeasti syödä kinkkua ja laatikoita niin paljon, että pötsi pömpöttää ja pahaa tekee? Ja kykeneekö joku oikeasti syömään päivässa, tai edes parissa, kokonaisen rasiallisen Juhlapöydän konvehteja? Eihän siinä rasiassa ole ainuttakaan todella hyvää suklaata (olen miettinyt tätä elämää ja suurempaa kysymystä paljon ja monena vuotena).
Lisäksi olen miettinyt sitä, miksi ihmiset niin kovin paljon - oli sitten joulu tai elämä ihan muuten vain - tekevät asioita vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Miksi ihmiset eivät ajattele ja kyseenalaista ja luo itse omaa elämäänsä omista lähtökohdistaan? Jos joku *haluaa* viettää perinteisen joulun ja nauttii siitä, ei minulla ole siihen mitään muuta sanottavaa kuin hienoa!. Mutta jos perhekunta suu mutrussa syö porkkanalaatikkoa, koska niin kuuluu tehdä (ja äiti itkee, kun kukaan ei arvosta), voisi ehkä jo kokeilla jotain muuta.
Seuraavaksi mietiskelen mihin vaatteisiin vaihtaisin aamutakkini. Ajatuksena olisi nimittäin ulkoistautua ja tavata vaihteeksi naisihmisiä.
Hyvään parisuhteeseen tarvitaan kaksi tällaista ihmistä, sillä jos vain toinen toimii näin, imetään toinen helposti kuiviin, ja jos molemmat ajattelevat ensisijaisesti omaa napaansa, tulee parisuhteesta helposti taistelukenttä, jossa kisataan siitä kumpi saa enemmän.
Olen tullut myös siihen tulokseen, että se paljon puhuttu kemia on vain hyvä lisämauste, ei perusraaka-aine. Pelkästä suolasta ei kummoista keittoa saa (vaikka satu nappisopasta viehättikin minua lapsena suuresti).
Olen miettinyt myös sitoutumista ja tullut siihen tulokseen, ettei sitoutuminen siihen, että nyt minä olen tässä ja tämän ihmisen kanssa, voi olla itseisarvo. Elämiä on kuitenkin todennäköisesti vain yksi, eikä sitä kannata haaskata pysymällä sitoutuneena suhteeseen, joka on onneton eikä siitä muuksi muutu (vrt. olet antaja suhteessa, jossa toinen miettii vain itseään). Sitoutumisen pitää olla aktiivista toimimista suhteen, yhteisen hyvän, oman onnen ja toisen hyvinvoinnin eteen. Ei passiivista olemista (ehkä tämä on itsestäänselvyys, mutta itse ajattelin tätä vasta nyt, kun Toivo on usein ottanut esille sitoutumisen merkityksen).
Ja vielä: en ymmärrä ainaista puhetta joulunaikaisesta ylensyömisestä, ainakaan mitä perinteisiin jouluruokiin tulee. Voiko joku ihan oikeasti syödä kinkkua ja laatikoita niin paljon, että pötsi pömpöttää ja pahaa tekee? Ja kykeneekö joku oikeasti syömään päivässa, tai edes parissa, kokonaisen rasiallisen Juhlapöydän konvehteja? Eihän siinä rasiassa ole ainuttakaan todella hyvää suklaata (olen miettinyt tätä elämää ja suurempaa kysymystä paljon ja monena vuotena).
Lisäksi olen miettinyt sitä, miksi ihmiset niin kovin paljon - oli sitten joulu tai elämä ihan muuten vain - tekevät asioita vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Miksi ihmiset eivät ajattele ja kyseenalaista ja luo itse omaa elämäänsä omista lähtökohdistaan? Jos joku *haluaa* viettää perinteisen joulun ja nauttii siitä, ei minulla ole siihen mitään muuta sanottavaa kuin hienoa!. Mutta jos perhekunta suu mutrussa syö porkkanalaatikkoa, koska niin kuuluu tehdä (ja äiti itkee, kun kukaan ei arvosta), voisi ehkä jo kokeilla jotain muuta.
Seuraavaksi mietiskelen mihin vaatteisiin vaihtaisin aamutakkini. Ajatuksena olisi nimittäin ulkoistautua ja tavata vaihteeksi naisihmisiä.
Todella hyviä ajatuksia tässä, kuten teksteissäsi muutenkin. Jouluruoka-asioissa olen kyllä hieman eri mieltä, valitettavasti suklaata kyllä voi syödä aivan liikaa! Ei tosin juhlapöydän konvehteja, yh, vaan sellaista todella hyvää suklaata. Ja ehkä jouluruokiakin voi tulla syötyä liikaa, niitä kun on niin monta sorttia, että sitä sitten vahingossa..
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaJouluruoka on makuasia. Itse vain en suuremmin välitä yhdestäkään niistä monista sorteista, joita meillä päin joulupöytään asetellaan. Jos ihan itse saisin kattaa jouluateriani söisin savukalaa, uunijuureksia, juustoa, hyvää ruisleipää ja jonkin erityisen hyvän jälkiruuan. Laatikot ja kinkut jättäisin kokonaan väliin.
Suklaa puolestaan on elämän sokeri, mutta koska suklaa syödään hitaasti nautiskellen teen kera, en useinkaan yksinkertaisesti pysty syömään sitäkään ähkyyn saakka. :)