Nyt minä olen onnellinen.

Reilussa neljässä vuodessa olen kirjoittanut neljä blogia. Syystä ja toisesta oli taas aika aloittaa uusi ja lukita samalla kaksi viimeisintä.

Kuluneiden liki kolmen viikon aikana olisin voinut kirjoittaa siitä kuinka minulla ei ole toivoakaan ehtiä ennen joulua tehdä töissä kaikkea sitä mikä olisi hyvä ehtiä. Olisin voinut kirjoittaa kuinka väsynyt ja turhautunut olin, kun paluulentomme Dusseldorffista peruttiin ja pääsimme kotiin lopulta vuorokauden myöhässä. Olisin voinut kirjoittaa myös siitä kuinka onnellinen olin päästessäni lopulta kotiin. Olisin voinut kirjoittaa Toivosta. 

Kaiken tuon sijaan kirjoitan eilisillasta. Kerron tämän, vaikka pelkäänkin, että maailmankaikkeus asettelee taas mattoa jalkojeni alle vain voidakseen vetää sen pois.

Eilen saunassa puhuimme päivästä, jona Toivo lähti luotani pois. Kysymättä ja pyytämättä Toivo sanoi suunnilleen näin:

- Sinä olet todella erityinen nainen. Sinussa on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat todella harvinaisia ja joiden vuoksi minä pidän sinusta niin paljon, voin rakastaa sinua. Olet paras nainen, jonka olen tavannut.

Minä olin ihan hiljaa ja hurjan onnellinen.