Lähdimme iltapäiväleffaan suoraan töistä, ystäväni ja minä. Myöhemmin samana iltana nukahdin Sankarin viereen. Tai ehkä vasta seuraavana. En ole varma. En muista niin tarkkaan.
Mutta se oli periaatteessa mahdollista, koska silloin Sankari oli elossa ja olemassa. Ja minä olin niin rakastunut, että se loisti kilometrien päähän, vaikka en itse sitä suostunut myöntämään.
Televisioruutu on valkokangasta pienempi. Minä istun sohvalla, jota viimeksi ei ollut olemassa, asunnossa, jota en tiennyt olevan olemassa ja menen kohta nukkumaan toisen miehen viereen.
Huomenna menen töihin. Kollega ei enää lähde kanssani iltapäiväleffaan, eikä minnekään muuallekaan. Hän ei ole vuosiin puhunut minulle kuin pakon edessä.
(Viikolla katsoin valkokankaalta Kirsikkapuiden alla. Missä mahdan olla, kun näen sen seuraavan kerran.)
Mutta se oli periaatteessa mahdollista, koska silloin Sankari oli elossa ja olemassa. Ja minä olin niin rakastunut, että se loisti kilometrien päähän, vaikka en itse sitä suostunut myöntämään.
Televisioruutu on valkokangasta pienempi. Minä istun sohvalla, jota viimeksi ei ollut olemassa, asunnossa, jota en tiennyt olevan olemassa ja menen kohta nukkumaan toisen miehen viereen.
Huomenna menen töihin. Kollega ei enää lähde kanssani iltapäiväleffaan, eikä minnekään muuallekaan. Hän ei ole vuosiin puhunut minulle kuin pakon edessä.
(Viikolla katsoin valkokankaalta Kirsikkapuiden alla. Missä mahdan olla, kun näen sen seuraavan kerran.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti